Roy Keane heitti yhden Man United -pelaajan bussin alle – nyt pelaaja vastasi
Manchester United otti arvokkaan voiton Chelseasta Valioliigan viidennellä kierroksella.
United on ollut seuralegendojen sylkykuppina jo pitkään. Ennen Chelsea-voittoa yksi äänekkäimmistä – Roy Keane – haukkui Luke Shawn’n maanrakoon.
– Shaw on päässyt Unitedissa kuin koira veräjästä vuosien ajan. Aina loukkaantuneena, ei ikinä oikein kunnossa ja jatkuvasti keksitään tekosyitä, Keane sanoi.
Chelsea-pelin jälkeen Shaw vastasi kritiikkiin.
– Totta kai se sattuu. Hän on yksi Manchester Unitedin suurimmista kapteeneista, Shaw sanoi lehdistölle.
– Joskus kritiikki on vain otettava vastaan, ja hän oli oikeassa. Viime viikolla en ollut ollenkaan omalla tasollani.
– En tarvitse Roy Keanea sanomaan sitä minulle. Tiesin heti pelin jälkeen, ettei se mennyt minulta kovin hyvin. Tärkeintä on, että tiedän kuinka hyvin voin pelata. Valmentaja tietää sen myös.
– Olen aina joukkueessa ja pelaan jatkuvasti, joten kaipa pelissäni on jotain sellaista mitä valmentajat arvostavat.
– En muutu tästä nuoremmaksi, joten minun on saatava peliini tasaisuutta. Tiedän, että pystyn pelaamaan jatkuvasti korkealla tasolla.
Shaw kommentoi myös Chelsea-ottelun loppuhetkiä.
– Me mietimme vain selviytymistä. Oli vain pakko voittaa keinolla millä hyvänsä. Se on se, missä me olemme tällä hetkellä. On vain voitettava pelejä.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nottingham Forestin kesähankinta jäänyt vaille vastuuta – kosiskellaan nyt takaisin kotimaahan
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Mohamed Salah pelasti Egyptin shokkitappiolta
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista

- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”