Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään

Sean Dyche on jo kolmas manageri Nottingham Forestin sivurajalla tällä kaudella.
Nuno Espirito Santon potkujen jälkeen ohjat ottanut Ange Postecoglou ei saavuttanut seuralle yhtään voittoa. Seurapomo Evangelos Marinakisille riitti.
Nyt Dyche on seuraava yrittäjä, jolta odotetaan tulosta. Nottingham on juuri ja juuri putoamisviivan yläpuolella.
– Haluan meidän pelaavan tehokkaasti, koska joukkueen on palattava voittojen tielle. Minun on ihan turha selittää, että aiomme pelata kuin Espanja silloin kun he voittivat MM-kisat. Meidän täytyy löytää monia eri tapoja voittaa, Dyche kommentoi ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan keskiviikkona.
Dychen ensimmäinen koitos on torstaina, kun Nottingham isännöi FC Portoa Eurooppa-liigassa. Näin nopealla varoitusajalla ei ehtine tehdä valtavia muutoksia.
– Voisimmeko löytää itsellemme sopivan pelitavan, jota pystyisimme toteuttamaan? Ja voisimmeko käyttää pelaajien taitoja hieman eri tavoin? Jonkinlainen perusta on kuitenkin löydettävä, Dyche pyöritteli.
Esimerkiksi Burnley pelasi Dychen alaisuudessa inhorealistisesti. Pelitapa oli jopa äärimmäisyyksiin asti perinteisen brittiläinen. Turf Moorilla toimitettiin palloa boksiin ilmateitse ja puolustuksessa sumputettiin.
Ottaako Dyche vanhat oppinsa käyttöön, vai onko pelikirjasta eri sivu esillä City Groundilla?
– Sillä ei ole merkitystä, pelaammeko lyhyttä vai pitkää palloa, kunhan se on tehokasta ja voittavaa, Dyche niputti.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua

- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”