Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
Xavi Simons siirtyi kesän siirtoikkunan loppuhetkillä RB Leipzigistä Tottenhamiin noin 65 miljoonalla eurolla.
Simonsia pidettiin todellisena tähtihankintana, mutta pallotaiturin syyskausi uudessa seurassa on ollut varsin hankala.
Simons on saanut mukavasti peliaikaa, mutta peliesitykset ovat ajoittain jättäneet toivomisen varaa.
Liverpoolin jättihankinta Florian Wirtz on pelannut Simonsin tapaan hankalan alkukauden ja on saanut jopa huomattavasti enemmän kritiikkiä.
Tottenham-luotsi Thomas Frankilta kysyttiin, pitäisikö Simonsin ja Wirtzin kaltaisille pelaajille antaa aikaa sopeutua uuteen maahan ja sarjaan.
– Se on todella hyvä kysymys ja Wirtz on todella hyvä vertailukohta. Wirtz on Simonsin tapaan huippupelaaja. Hänkin on tullut uuteen maahan, seuraan ja kaupunkiin.
– Kyse on siitä, että heidän on sopeuduttava. Meitä tuomitaan joka pelissä, mutta samalla pitäisi katsoa asiaa vähän pidemmällä perspektiivillä ja aikajänteellä.
– Katson niitä pieniä juttuja ja onnistumisia, joiden eteen teemme töitä. Simons on näyttänyt hyviä juttuja. Pyysin häntä esimerkiksi nousemaan enemmän boksiin ja viime pelissä niin tapahtuikin. Onko hän vielä tehnyt jotain uskomatonta? Ei vielä, mutta hän on näyttänyt taitojaan ja menee koko ajan parempaan suuntaan.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta