Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola muistuttaa, ettei Valioliigan mestaruustaisto ole vielä ratkennut, vaikka sarjakärki Arsenal on aloittanut kauden vahvasti.

Mikel Artetan ryhmä johtaa sarjaa kuuden pisteen erolla voitettuaan kauden kymmenestä ensimmäisestä ottelustaan kahdeksan ja pelattuaan yhden tasan. Arsenal on päästänyt vain kolme maalia koko kaudella ja pitänyt kahdeksan nollapeliä peräkkäin kaikissa kilpailuissa.

Guardiolan City ja kolmantena oleva Liverpool kohtaavat sunnuntaina Etihadilla, mikä avaa sarjanousija Sunderlandia vastaan pelaavalle Arsenalille sauman kasvattaa johtoaan entisestään. City-luotsi kuitenkin näkee mestaruuden olevan yhä monen ulottuvilla.

– Jos he jatkavat tuolla tavalla, eivätkä päästä maaleja, heidän pysäyttämisensä tulee olemaan lähes mahdotonta, Guardiola sanoi perjantain lehdistötilaisuudessa.

– Nyt on kuitenkin vasta marraskuun alku. Tässä vaiheessa ei voi voittaa mestaruutta. Sen voi hävitä, mutta ei voittaa.

LUE MYÖS: