Ederson: Olin onneton Manchester Cityssä ja minun oli päästävä pois
Ederson on myöntänyt olleensa onneton Manchester Cityssä. Omien sanojensa mukaan hän oli yrittänyt poistua seurasta jo ennen viime kesää, eli Gianluigi Donnarumman tulo ei ollut tärkein ponnin siirrossa Istanbuliin ja Fenerbahçeen.
– Olin yrittänyt lähteä jo edellisellä kaudella, mutta se ei mennyt läpi, Ederson kertoi Brasilian maajoukkueen lehdistötilaisuudessa.
– Luulen, että sillä oli vaikutusta suorituksiini [viime] kaudella. Minulla oli viisi vammaa enkä pystynyt parhaimpaani.
Edersonilta, 32, jäi viime kaudella kymmenen ottelua väliin vammojen takia, käy ilmi Transfermarktin ylläpitämistä tilastoista.
– Olin päättänyt jo tehnyt perheeni kanssa, että puhuisin seuralle. Tarvitsin tämän vaihdon. Ei ole mitään mieltä olla jättiläismäisessä, menestyvässä seurassa, jos ei ole onnellinen.
– [Kaikki] olisi jatkunut samalla tavalla. On hyvä kohdata uusia haasteita elämässä [ja] uralla. Tämän muutoksen ansiosta hengitän jälleen jalkapalloa [ja] koen [Superliiga-pelien] tunnelman Turkissa, joka on hulluna [lajiin].
Ederson edusti Manchester Cityä kahdeksan vuotta. Tuona aikana hän voitti kuudesti Valioliigan ja kerran Mestarien liigan.
Muokattu 13.11. klo 17.09: Otsikkoa muutettu. Aiempi otsikko oli ”Ederson: Olin onneton Manchester Cityssä ja minun oli lähdettävä sieltä”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Avainpelaaja saattaa jättää West Hamin – neuvottelut käynnissä
- Manchester United pelaa tällä kaudella vähiten otteluita jopa 111 vuoteen
- Virallista: Per Mertesacker jättää Arsenalin
- Tottenhamille surkeita uutisia – luottopelaaja joutui leikkaukseen
- Tässä on Manchester Unitedin ykköskandidaatti väliaikaisvalmentajakseen
- Roy Keane: Arsenal-pelaaja noussut maailman parhaiden joukkoon
- Brighton pudotti Manchester Unitedin FA Cupista!
- Arsenalin Gabriel Martinelli iski hattutempun FA Cupissa
- Kausi ohi – Liverpoolin Conor Bradley joutuu leikkaukseen
- Tottenham hylkäsi tarjouksen Radu Drăgușinista – agentti odottaa siirtoa
- Brighton pudotti Manchester Unitedin FA Cupista!
- Roy Keane: Arsenal-pelaaja noussut maailman parhaiden joukkoon
- Kausi ohi – Liverpoolin Conor Bradley joutuu leikkaukseen
- ”Todella provosoivaa” – Aston Villan ja Tottenhamin pelaajat tappelussa
- Antoine Semenyo kiitti Bournemouthin faneja hienolla eleellä
- Man Cityn valmentaja Antoine Semenyosta: Juuri sitä, mitä haluamme ja tarvitsemme
- Tottenham hylkäsi tarjouksen Radu Drăgușinista – agentti odottaa siirtoa
- Arsenalin Gabriel Martinelli iski hattutempun FA Cupissa
- Chelsealle murskavoitto FA Cupissa – näin kommentoi Liam Rosenior
- Arsenal pestasi tunnetun asiantuntijan avukseen