West Ham -tähti kävi läpi kesän siirtosaagaa: ”Ehkä minun ei pitäisi sanoa tätä”
Lucas Paquetá on Flamengon kasvatti.
Paquetá pelasi Flamengon edustusjoukkueessa kolme vuotta ennen siirtoaan AC Milaniin tammikuussa 2019.
Paquetá paljasti Globoesporten haastattelussa neuvotelleensa kesällä paluusta Flamengoon.
Paquetá kuuluu West Hamin luottopelaajiin, mutta myönsi, että olisi halunnut palata kasvattajaseuraansa.
Siirto kariutui kuitenkin siihen, ettei Paquetá halunnut pakottaa West Hamia myymään häntä, sillä West Ham oli tukenut pelaajaa niin paljon vedonlyöntiskandaalin keskellä.
Englannin jalkapalloliitto haki Paquetálle elinikäistä pelikieltoa, koska liiton mukaan Paquetá oli ottanut tahallisia keltaisia kortteja valioliigaotteluissa ja pelaajan ystävät olisivat hyötyneet siitä taloudellisesti. Paquetá jäi lopulta ilman rangaistusta.
– Ehkä minun ei pitäisi edes sanoa tätä, mutta keskustelin Filipe Luísin kanssa. Hän on ystäväni ja tekee upeaa työtä Flamengossa. Osoitin, että haluaisin palata Flamengoon ja kerroin sen myös agenteilleni.
– Se oli vaikea päätös, koska olen 28-vuotias ja edelleen hyvin nuori. Minulla on vieläkin paljon markkina-arvoa Brasilian ulkopuolella. Olen tehnyt työni hyvin, mutta haluni [palata] oli todella suuri.
– Yritin sitä [paluuta Flamengoon] kovasti, mutta päätin jälleen kunnioittaa seuraani, enkä pakottanut mitään, koska West Ham on tukenut minua ja minulla on suuria tunteita heitä kohtaan. Annoin sen [siirron] tapahtua, mutta se ei mennyt maaliin.
– Ymmärsin, ettei nyt olisi ollut oikea aika, mutta tiedän, että ovet ovat minulle aina auki. Tiedän, että jossain vaiheessa paluu toteutuu.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Avainpelaaja saattaa jättää West Hamin – neuvottelut käynnissä
- Manchester United pelaa tällä kaudella vähiten otteluita jopa 111 vuoteen
- Virallista: Per Mertesacker jättää Arsenalin
- Tottenhamille surkeita uutisia – luottopelaaja joutui leikkaukseen
- Tässä on Manchester Unitedin ykköskandidaatti väliaikaisvalmentajakseen
- Roy Keane: Arsenal-pelaaja noussut maailman parhaiden joukkoon
- Brighton pudotti Manchester Unitedin FA Cupista!
- Arsenalin Gabriel Martinelli iski hattutempun FA Cupissa
- Kausi ohi – Liverpoolin Conor Bradley joutuu leikkaukseen
- Tottenham hylkäsi tarjouksen Radu Drăgușinista – agentti odottaa siirtoa
- Brighton pudotti Manchester Unitedin FA Cupista!
- Roy Keane: Arsenal-pelaaja noussut maailman parhaiden joukkoon
- Kausi ohi – Liverpoolin Conor Bradley joutuu leikkaukseen
- ”Todella provosoivaa” – Aston Villan ja Tottenhamin pelaajat tappelussa
- Antoine Semenyo kiitti Bournemouthin faneja hienolla eleellä
- Man Cityn valmentaja Antoine Semenyosta: Juuri sitä, mitä haluamme ja tarvitsemme
- Tottenham hylkäsi tarjouksen Radu Drăgușinista – agentti odottaa siirtoa
- Arsenalin Gabriel Martinelli iski hattutempun FA Cupissa
- Chelsealle murskavoitto FA Cupissa – näin kommentoi Liam Rosenior
- Arsenal pestasi tunnetun asiantuntijan avukseen