Brightonin entinen ihmelapsi painoi ensimmäisen maalinsa lainaseurassa
Hyökkääjä Evan Ferguson on tehnyt Serie A -seura AS Romalle voittomaalin 3–1-voitossa Cremonesea vastaan. Maali oli 21-vuotiaalle irlantilaiselle kuluvan kauden ensimmäinen seurajoukkueessa.
Ferguson on Romassa lainalla Brightonista. Nuorukainen oli otsikoissa erityisesti syyskuun 2023 aikana, kun hän 18-vuotiaana hattutempun tehdessään liittyi nimekkääseen joukkoon. Aiemmin samassa olivat Valioliigan historiassa onnistuneet ainoastaan Michael Owen, Robbie Fowler ja Chris Bart-Williams. Yhtä lailla hän nousi Cesc Fàbregasin rinnalle ainoaksi ei-englantilaiseksi pelaajaksi, joka oli tehnyt tai syöttänyt kymmenen liigamaalia enintään 18-vuotiaana.
Lahjojen jalostaminen pysähtyi vammoihin. Ferguson loukkaantui pahasti huhtikuussa 2024 ja oli loppukauden 2023–24 toipilaana. Viime kaudesta tuli ”ohikausi”; Ferguson ei päässyt missään vaiheessa vauhtiin.
Sunnuntain Cremonese–Roma-ottelussa Ferguson ehti kuitenkin olla kentällä vain neljä minuuttia ennen osumaansa. Hän on hiljan toipunut nilkkavammasta, joka piti hänet sivussa Roman kolmesta edellisestä ottelusta sekä Irlannin ikimuistoisista MM-karsintaotteluista Portugalia ja Unkaria vastaan, jotka Irlanti voitti.
Voitolla Roma nousee ainakin hetkellisesti Italian Serie A:n kärkeen. Internazionale ohittaa joukkueen, jos se voittaa Milanon paikalliskamppailussa AC Milanin.

- Brighton nousi toiseksi – Man United putosi viimeistä edelliseksi
- Mikel Arteta löysi selvän kehityskohteen Arsenalin pelistä
- Michael Carrick latasi kovan väitteen – ”Kaikki on mahdollista”
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Arsenalin pelissä karmea tuomarivirhe – ex-tuomarikin joutui pyytämään anteeksi
- Man Cityn tappiolla karu seuraus Man Unitedille – tätä ei ole nähty 40 vuoteen
- ”Manchester United on samalla tasolla kuin Barcelona”
- Nottingham murskasi: Manchester Citylle kolmas tappio putkeen
- Christos Tzolisin FPL-joukkue paljasti liikaa – Arteta määräsi Arsenal-pelaajille erikoisen kiellon!