Enzo Maresca vahvisti: Cole Palmer palaa vihdoin pelikentille
Cole Palmer, 23, palaa viikonloppuna pelikentille.
Palmerin syyskausi on mennyt pahemman kerran penkin alle erilaisten loukkaantumisten vuoksi. Palmer on pelannut tällä kaudella toistaiseksi vain kolmessa sarjaottelussa. Edellisestä pelistä on vierähtänyt yli kaksi kuukautta.
Palmer on kärsinyt takareisivammasta. Palmerin piti palata jo viikko sitten Chelsean vahvuuteen, mutta hyökkääjä mursi varpaansa ja oli sivussa viime viikonlopun Burnley-ottelusta ja aiemmin tällä viikolla pelatusta Barcelona-ottelusta.
Chelsea-luotsi Enzo Marescan mukaan Palmer on valmis avaamaan sunnuntaisen Arsenal-kärkikamppailun.
Maresca tiedostaa, että Palmerille on annettava aikaa, jotta hän pääsee parhaaseen iskuun.
– Kaikki ovat tyytyväisiä. Palmer on iloinen, minä olen iloinen ja hänen joukkuekaverinsa ovat iloisia siitä, että hän palaa, koska loppujen lopuksi kaikki pelaajat haluavat päästä pelaamaan. Palmer on todennäköisesti paras pelaajamme. Olemme onnellisia siihen, että hän palaa. Nyt meidän on annettava hänelle aikaa, jotta hän pääsee sataprosenttiseen iskuun.
LUE MYÖS
- Enzo Maresca kertoi miksei Cole Palmer pelaa Mestarien liigan ottelussa
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Mohamed Salah’n kommenteista
- James Maddison puhui vakavasta polvivammastaan: ”Tuhosi minut sisältäpäin”
- Sky: Brighton-tähti haluaa edelleen siirtyä Manchester Unitediin
- Jälleen umpisurkea esitys Wolvesilta – historian huonoin kausi tulossa?
- Alisson otti kantaa Mohamed Salah -kohuun: ”Täytyy olla valmis kantamaan seuraukset”
- Nyt puhuu Arne Slot
- Kriisi syvenee – tässä on Liverpoolin joukkue Interiä vastaan
- Serie A:n kärkiseura kiinnostunut Kobbie Mainoosta
- RMC: Arne Slot teki päätöksensä – Mohamed Salah ei osallistu Liverpoolin seuraavaan otteluun
- Alisson otti kantaa Mohamed Salah -kohuun: ”Täytyy olla valmis kantamaan seuraukset”
- Nyt puhuu Arne Slot
- Kriisi syvenee – tässä on Liverpoolin joukkue Interiä vastaan
- Jälleen umpisurkea esitys Wolvesilta – historian huonoin kausi tulossa?
- Wayne Rooney kummasteli Mohamed Salah’n kommentteja: ”Jos olisin hänen joukkuetoverinsa…”
- Chelsea-hyökkääjän epäonni jatkuu – taas viikkokausiksi sivuun pelikentiltä
- Serie A:n kärkiseura kiinnostunut Kobbie Mainoosta
- West Ham -manageri Nuno Espírito Santo kiehui erotuomarin päätöksestä: ”On vaikeaa hyväksyä tätä”
- Mohamed Salah latasi suorat sanat mediassa – John Terry puolustaa tähteä: ”Hänestä on tehty pienoinen syntipukki”
- RMC: Arne Slot teki päätöksensä – Mohamed Salah ei osallistu Liverpoolin seuraavaan otteluun