Alexander Isak osui viimein! Liverpoolille voitto
Liverpool voitti sunnuntaina West Hamin vieraskentällä 2-0 Valioliigan 13. kierroksella.
Avausjakso eteni Liverpoolin komennossa, mutta johto-osumaa vieraat eivät saaneet aikaiseksi.
Hammersin maalivahti Alphonse Areola venyi ensimmäisellä puolikkaalla kolmeen torjuntaan, estäen muun muassa Alexander Isakin akrobaattisen yrityksen.
Tauolle mentäessä maalintekoyritykset olivat Liverpoolin hyväksi 5-3.
Toista jaksoa oli takana vajaa vartti, kun Liverpoolin jättihankinta Isak osui viimein ensimmäistä kertaa Valioliigassa. Pallo kulki Florian Wirtzin ja Cody Gakpon kautta ruotsalaiskärjelle, joka latasi pelivälineen ensikosketuksellaan etunurkkaan.
West Ham joutui pelaamaan viimeisen kymmenminuuttisen alivoimalla erikoisen episodin jälkeen. Lucas Paquetá soitti tuomarille suutaan lähes minuutin putkeen ja sai siitä hyvästä kaksi keltaista korttia peräkkäin. Jopa Liverpoolin pelaajat yrittivät saada häntä rauhoittumaan ensimmäisen varoituksen jälkeen, mutta brassitaituri vain jatkoi protestointiaan. Kentältä poistuttuaan Paquetálla oli asiaa vielä neljännellekin tuomarille ennen kuin hän suostui poistumaan stadionin uumeniin.
Lisäajalla Liverpool iski vielä voittolukemat taululle. Joe Gomez keskitti rangaistusalueelle Gakpolle, joka sai ottaa pallon luvattoman helposti haltuunsa ja viimeisteli puolivolleylla.
Valioliiga sunnuntaina 30.11.
14.00
Crystal Palace – Manchester United 1-2
16.00
West Ham – Liverpool 0-2
Aston Villa – Wolverhampton 1-0
Nottingham – Brighton 0-2
18.30
Chelsea – Arsenal
LUE MYÖS
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
