Oliver Glasner: Crystal Palacen on korjattava virheensä tammikuussa
Crystal Palacen päävalmentaja Oliver Glasner sanoo, että seuran on korjattava viime kesän erheensä tammikuun siirtoikkunassa.
Palace lähetti kesällä monia nuorukaisiaan lainalle, päästi kolme sopimuskatkoista pelaajaa muualle ja myi kolme pelaajaa – heistä merkittävimpänä Eberechi Ezen Arsenaliin lähes 70 miljoonalla eurolla.
Uusia hankintoja joukkueeseen tuli viisi kappaletta, mutta heistä ainoastaan Yéremy Pino on kellottanut säännöllisesti peliminuutteja.
Glasnerin mukaan Palacen olisi pitänyt olla aktiivisempi kesän siirtoikkunassa. Koko ajan oli tiedossa, että joukkue osallistuu tällä kaudella ensimmäistä kertaa europeleihin ja Ismaïla Sarr lähtee todennäköisesti vuodenvaihteessa Afrikan mestaruusturnaukseen.
Sunnuntaina Palace menetti kotonaan johtonsa ja hävisi Manchester Unitedille 1-2 Valioliigassa. Pelin jälkeen Glasner sanoi, että väsymys paistaa hänen pelaajistaan.
– Siinä tilanteessa me olemme nyt. Nyt on aika sanoa se. Se on selkeästi meidän vikamme. Me hukkasimme mahdollisuuden leventää materiaaliamme kesällä. Me tiesimme ottelukalenterimme ja me tiesimme, että Ismaïla menee Afrikan kisoihin. Mikään ei tullut yllätyksenä, kommentoi Glasner Athleticin mukaan.
– Mielestäni pitää satsata, eikä säästää, kun joukkue pelaa ensimmäistä kertaa historiassaan Euroopassa. Me säästimme ja nyt olemme tässä tilanteessa.
– Pelaajamme antavat kaikkensa. Syy ei ole heidän, koska he jättävät sydämensä kentälle. Tänäänkin he jatkoivat yrittämistä lisäajan loppuun saakka ja yrittivät tehdä tasoituksen, mutta välillä tulee hetkiä, kun jalat eivät tee sitä, mitä pää käskee.
– Meidän on tammikuussa korjattava se, mitä jätimme tekemättä kesällä. Tammikuun 10. päivään mennessä olemme pelanneet 34 ottelua, mikä on noin 60-65 prosenttia koko kaudestamme. Katsotaan.
LUE MYÖS
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä

- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”