Phil Foden iski kaksi maalia ja hiljensi kriitikot: ”Halusin todistaa sen itselleni, enkä muille”
Manchester City kaatoi lauantaina Leedsin Valioliigassa 3-2.
Phil Foden nousi Manchester Cityn suureksi sankariksi iskettyään pelin voittomaalin lisäajalla. Foden iski ottelussa kaksi maalia.
Fodenin syyskausi on jättänyt ajoittain parantamisen varaa.
Peliesitykset ovat olleet epätasaisia, mutta päävalmentaja Pep Guardiola on luottanut avainpelaajaansa. Foden on kunnossa ollessaan avannut kaikki sarjaottelut. Ennen lauantaita Foden oli viimeistellyt Valioliigan puolella vain yhden maalin.
Foden totesi pelin jälkeen Sky Sportsille halunneensa todistaa itselleen, että kykenee edelleen tekemään maaleja.
– Todella halusin päästä pelaamaan. Halusin todistaa itselleni, enkä muille, että pystyn edelleen tekemään maaleja. Olen ollut hieman turhautunut ja maalien tekeminen oli mielessäni. Olen iloinen, että onnistuin siinä.
Foden muistuttaa, ettei kaudet ole yleensä pelkkää ruusuilla tanssimista. Mukaan mahtuu vaikeampiakin hetkiä.
– Mukaan mahtuu aina ylä- ja alamäkiä. On hetkiä, jolloin et vain saa juonen päästä kiinni ja tulokset ovat mitä ovat. Meillä on ollut viime aikoina sellainen vaihe. Olen iloinen joukkueemme rohkeudesta ja sydämestä, Foden viittasi Manchester Cityn lauantaiseen peliesitykseen.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Hän on tärkeä minulle” – Arne Slot iloitsee Salahin paluusta kohujen jälkeen
- Fabrizio Romano: Man City lähellä isoa pelaajahankintaa!
- Kaupalle sinetti: Hollannin maajoukkuehyökkääjä siirtyy Aston Villasta Italiaan
- Newcastlelle surkeita uutisia – luottopelaaja kolmeksi kuukaudeksi sivuun pelikentiltä
- Chelsea-laina pantiin poikki – Brightonin pelintekijä seuraavaksi Leedsiin
- Rooney puolustaa Manchester Unitedin ratkaisua: ”Huippumanagereita ei ole saatavilla”
- Richarlison sivussa viikkoja – Tottenham saa myös helpottavia uutisia
- BBC: West Ham haluaa Chelsean maalivahdin
- Sky: Juventus kiinnostunut Crystal Palacen maalitykistä
- Telegraph: Chelsea etsii uutta puolustajaa tammikuun siirtoikkunassa
- Manchester Unitedin toppari harkitsi lopettavansa pelaajauransa: ”Sanoin, että nyt riittää”
- BBC: West Ham haluaa Chelsean maalivahdin
- Sky: Juventus kiinnostunut Crystal Palacen maalitykistä
- L’Équipe: PSG kiinnostunut Chelsean avainpelaajasta
- Huh huh: Liam Roseniorin neronleimaus teki Chelsean ja Arsenalin välierästä trillerin
- Yllättävä kauppa siirtomarkkinoilla: Valioliigan kärkipään seura päästää maajoukkuehyökkääjän menemään
- Telegraph: Chelsea etsii uutta puolustajaa tammikuun siirtoikkunassa
- Tottenham täräytti tiskiin ison hankinnan!
- Atlético etsii korvaajaa Conor Gallagerhille – haluaa Wolverhamptonin pelaajan
- Manchester Cityn maalivahti herättää kiinnostusta Italiassa