Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
Mohamed Salah’n syyskausi on ollut vaikea.
Salah voitti viime kaudella Valioliigan maalikuninkuuden ja oli kenties koko sarjan paras pelaaja, mutta tällä kaudella peliesitykset ovat jättäneet toistuvasti parantamisen varaa.
Salah on viimeistellyt vain neljä maalia Valioliigassa. Liverpool-luotsi Arne Slot pudotti Salah’n penkille viime viikonlopun West Ham -ottelussa. Salah ei pelannut ottelussa minuuttiakaan.
Päätöstä voi pitää poikkeuksellisena, sillä normaalisti Salah pelaa kunnossa ollessaan kaikki mahdolliset peliminuutit.
Slotilta tiedusteltiin tiistaisessa lehdistötilaisuudessa, oliko Salah pettynyt penkitykseensä.
– Niinkin voisi sanoa. Mielestäni se oli normaali reaktio pelaajalta, joka on tarpeeksi hyvä pelatakseen joukkueessamme. Pelaaja ei ole tietenkään tyytyväinen, kun hän ei pääse pelaamaan. Voin vakuuttaa sen, että hän ei ollut ainoa pelaaja, joka ei ollut tyytyväinen, ja se on normaalia.
– Mielestäni hän käyttäytyi ammattimaisesti. Hän tuki todella paljon joukkuetovereitaan ja käyttäytyi hyvin koko päivän ajan. Sillä ei ole väliä, pelaako hän vai ei, mutta hän on aina tilanteesta huolimatta huippuammattilainen ja juuri sellainen hän on ollutkin edelliset päivät.
LUE MYÖS
- Arne Slot kertoi, miten Mohamed Salah reagoi penkitykseen
- Newcastlen maalivahti loukkaantui – poissaoloaika selvillä
- Jamie Carragher: Fulham-luotsi ansaitsee suuremman pestin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Fantasy Premier League: GW 14 – katso parhaat budjettihyökkääjät
- Erling Haaland teki huimaa historiaa – Man City oli menettää neljän maalin johdon
- Toppari iski saksipotkumaalin – Newcastle ja Tottenham tasapeliin
- Entinen Englannin maajoukkuepelaaja pidätetty raiskauksen yrityksestä
- Liverpoolia vastaan raivonnut brassipeluri pyysi anteeksi
- Arne Slot kertoi, milloin Mohamed Salah lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen
- Onko tässä Newcastlen uusi ykköstorjuja? Managerilta vuolaat ylisanat
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- BBC: Crystal Palace joutuu odottamaan – maalitykki ei halua vielä päättää tulevaisuudestaan
- Guardian: Leeds-valmentaja potku-uhan alla
- Thomas Frank otti taas yhteen Spurs-fanien kanssa: ”Täysin asiatonta”