Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
Brighton & Hove Albion on esittänyt Kiinalle pahoittelunsa sosiaalisen median julkaisusta, jossa oli käytetty Japanin armeijan luutnantti Hiroo Onodan (1922–2014) kuvaa.
Julkaistussa kuvassa Japanin maajoukkuepelaaja Kaoru Mitoma sekä seuran akatemiapelaaja poseerasivat jalkapallokorttien kanssa. Kortteihin oli oikean pelaajan tilalle laitettu kuva Onodasta (ulkoinen linkki).
Onoda antautui liittoutuneille vasta 29 vuotta toisen maailmansodan jälkeen. Hänet oli jo ehditty julistaa kuolleeksi, koska hän oli piileskellyt Filippiineillä niin pitkään. Hänen tarinansa on nykyään myös suosittu nettimeemi (linkki).
Brighton joutui myrskynsilmään, kun kuva Onodasta saavutti kiinalaisten suosiman somealustan, Weibon.
Kiinaa ja Japania erottaa yhä juopa, jonka perimmäisiä syitä ovat japanilaisten valloitusjoukkojen Nanjingissa suorittama verilöyly 1937–38 sekä Japanin Yksikkö 731:n tekemät ihmiskokeet miehitetyssä Kiinassa. Japanissa sotarikokset on tunnustettu vain osittain, ja maan äärikonservatiivien mielestä esimerkiksi Nanjingia ei koskaan tapahtunut.
Myös Onoda syyllistyi siviilien surmaamiseen Filippiineillä Lubangin saarella. Hän tappoi 30 ihmistä, kun hän erehtyi luulemaan uhrejaan vastapuolen sotilaiksi.
– Me suuresti arvostamme kiinalaisia fanejamme eikä meillä ollut mitään tarkoitusta aiheuttaa mielipahaa, Brightonin akatemia kirjoitti X:ssä.
Onodan kuvan käyttöä selittää se, että käynnissä olevassa alle 12-vuotiaille tarkoitetussa turnauksessa kierretään historiallisia kohteita. Turnaus on nimetty ensimmäisessä maailmansodassa jouluna 1914 pidetyn tulitauon mukaan. Muutamilla rintamaosuuksilla pelattiin tuolloin jalkapalloa.

Muokattu 6.12. klo 12.11: Lisätty maininta Yksikkö 731:stä.
LUE MYÖS:
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Millaisen vastaanoton Sean Dyche saa Evertonin kannattajilta? Näin luotsi vastasi
- Telegraph: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- Arsène Wenger: Englannilla mahdollisuudet maailmanmestaruuteem – kertoi oman mestarisuosikkinsa
- Manchester United pettyi jälleen – West Hamilta hurja taistelu
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Arsène Wenger: Englannilla mahdollisuudet maailmanmestaruuteem – kertoi oman mestarisuosikkinsa
- Manchester United pettyi jälleen – West Hamilta hurja taistelu
- Millaisen vastaanoton Sean Dyche saa Evertonin kannattajilta? Näin luotsi vastasi