Napoli-pomo otti kantaa Kobbie Mainoo -huhuihin
Kobbie Mainoo, 20, on jäänyt kuluvalla kaudella hyvin pienelle vastuulle Rúben Amorimin alaisuudessa.
Manchester Unitedin päävalmentaja ei ole nimennyt Mainoota kertaakaan avauskokoonpanoonsa Valioliigassa, vaikka kausi lähenee puoliväliään. Mainoo on pelannut Valioliigassa vain 183 minuuttia.
Mainoon olematon rooli on herättänyt paljon puhetta englantilaismediassa. Muun muassa Paul Scholes ja Nicky Butt ovat kummastelleet julkisesti, miksei Mainoo saa enemmän peliaikaa.
Mainoo haluaa tiettävästi poistua Manchester Unitedista tammikuun siirtoikkunassa. Englantilais- ja italialaismedian mukaan varsinkin Napoli on ollut kiinnostunut Mainoon palveluksista.
Napolin urheilujohtaja Giovanni Manna otti julkisuudessa kantaa Mainoo-huhuihin.
– Mainoo on pelaaja, jota on yhdistetty Napoliin jo elokuusta lähtien – pitkälti hänen ikänsä ja potentiaalinsa vuoksi. Meillä on kuitenkin hyvä joukkue. Meillä on joitain isoja poissaoloja, mutta he palaavat ennemmin tai myöhemmin vahvoina ja päättäväisinä pelikentille.
– Meidän on tehtävä oikeita analyyseja ja katsotaan, miten asiat kehittyvät, Manna totesi Sky Sport Italialle.
LUE MYÖS
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”