Loukkaantumisista kärsinyt Cole Palmer osui heti paluuottelussaan – Everton ei pystynyt selättämään peikkoaan
Cole Palmer oli lauantaina Chelsean avauksessa ensimmäistä kertaa melkein neljään kuukauteen. Hän teki saman tien joukkueensa voittomaalin, kun Everton kaatui Stamford Bridgellä maalein 2–0.
Chelsealla oli allaan neljä voitotonta ottelua.
Seurajoukkueiden MM-kilpailuissa loistanut Palmer lähti kauteen varmasti suurin odotuksin, mutta syksyä ja syystalvea ovat runnelleet loukkaantumiset. Hän on ollut 17 ottelusta sivussa nivus- ja varvasvammojen takia. Täydessä kunnossa hän ei ole ollut pelatessaankaan, vaan usein on ollut tyytyminen hajaminuutteihin.

Palmerin maalin syötti 22-vuotias laitapuolustaja Malo Gusto, joka oli tehnyt marraskuussa ensimmäisen maalinsa Chelsea-paidassa. Gusto viimeisteli myös lauantaina 2–0-maalin Pedro Neton keskityksestä.
Gusto pelaa pääsarjauransa tehokkainta kautta, sillä hän ei ollut viidellä aiemmalla kaudella onnistunut kertaakaan maalinteossa.
Everton on voittanut Chelsean vieraissa viimeksi vuonna 1994. Joukkueen manageri David Moyes ei ole pitkästä valmennusurastaan huolimatta maistanut voittoa Stamford Bridgellä.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 3 | Aston Villa | 24 | 14 | 4 | 6 | 35-26 | 46 |
| 4 | Manchester United Man Utd | 24 | 11 | 8 | 5 | 44-36 | 41 |
| 5 | Chelsea | 24 | 11 | 7 | 6 | 42-27 | 40 |
| 6 | Liverpool | 24 | 11 | 6 | 7 | 39-33 | 39 |
| 7 | Brentford | 24 | 11 | 3 | 10 | 36-32 | 36 |
Muokattu 13.12. klo 22.29: Chelsean ja Evertonin välinen ottelu pelattiin lauantaina. Ennen muokkausta jutussa puhuttiin sunnuntaista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin