Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
Bournemouthin Antoine Semenyo on herättänyt huomattavaa kiinnostusta siirtomarkkinoilla.
Tiettävästi kaikki Valioliigan suurseurat ovat Semenyon kintereillä, ja laitahyökkääjän odotetaan vaihtavan maisemaa tammikuun siirtoikkunassa.
Kuluvalla kaudella kahdeksan maalia Valioliigassa viimeistelleen Semenyon on kerrottu siirtyvän todennäköisesti Manchester Cityn paitaan lähiaikoina.
Bournemouthin päävalmentaja Andoni Iraola kertoi mielipiteensä avainpelaajansa tilanteesta. Iraola haluaa pitää Semenyon Bournemouthissa.
– Semenyo on tällä hetkellä Bournemouthissa. Hän harjoitteli tänään todella hyvin. Ymmärrän, että hänen ympärillään on paljon puhetta, mutta toivon, ettei se vaikuta häneen tai hänen peliesityksiinsä. Olemme nähneet, ettei se vaikuta niihin.
– Semenyo on todella sitoutunut joukkueeseemme ja toivomme onnistuvamme pitämään hänet täällä. On asioita, joita emme voi kontrolloida, mutta tällä hetkellä Semenyo on pelaajamme ja tulee pelaamaan riveissämme. Jos minulta kysytään, niin en halua menettää häntä. En todellakaan.
– Mutta niin kuin olen aina sanonut, kun siirtoikkuna aukeaa, et koskaan tiedä, mitä tuleman pitää.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mikel Arteta tulistui tuomarin päätöksestä
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa