Rosenior toppuuttelee Cole Palmerin siirtohuhuja
Chelsean päävalmentaja Liam Rosenior vakuuttaa, että tähtipelaaja Cole Palmer on viihtynyt seurassa hyvin, vaikka huhut mahdollisesta koti-ikävästä ovat viime viikkoina voimistuneet.
23-vuotias Palmer on yhdistetty paluuseen Manchesteriin vaikean, loukkaantumisten sävyttämän kauden alun jälkeen, mutta Roseniorin mukaan keskikenttäpelaaja on keskeinen osa Chelsean pitkän aikavälin suunnitelmia. Manchester Citystä syksyllä 2023 lontoolaisjoukkueeseen siirtynyttä Palmeria on viety huhuissa vahvasti Manchester Unitediin.
– Olen keskustellut Colen kanssa useaan otteeseen, ja hän vaikuttaa erittäin, erittäin onnelliselta täällä. Hän on valtavan tärkeä osa tulevaisuuden suunnitelmiamme, Rosenior sanoi Football365:n mukaan.
Palmerin turhautuminen näkyi viimeksi ottelussa Brentfordia vastaan, mutta Roseniorin mukaan kyse ei ollut tyytymättömyydestä seuraa kohtaan.
– Turhautuminen johtui kivusta ja siitä, ettei hän pystynyt pelaamaan sillä tasolla kuin olisi halunnut joukkueen eteen.
Palmer jätettiin sivuun Chelsean Mestarien liigan ottelusta Pafosia vastaan reisivamman aiheuttaman kireyden vuoksi, mutta hänen odotetaan palaavan kokoonpanoon Crystal Palacea vastaan. Pelaaja on jo palannut harjoituskentälle, ja Rosenior kertoi seuraavansa tarkasti Palmerin kuormitusta.
– Haluan huolehtia pelaajista niin, että he pystyvät suoriutumaan parhaalla mahdollisella tasolla. Emme pakota ketään kentälle vain pelaamisen vuoksi, Rosenior linjasi.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan

- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi