Tuomioistuin on määrännyt Liverpoolin maksamaan vähintään 2,8 miljoonaa puntaa Chelsealle 17-vuotiaasta laitahyökkääjästä Rio Ngumohasta, kertoo BBC.

Ngumoha siirtyi Chelsean akatemiasta Liverpooliin syyskuussa 2024 ja allekirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa vuotta myöhemmin. Nyt Professional Football Compensation Committee -tribunaali (PFCC) on päättänyt, kuinka paljon Chelsea saa korvauksia pelaajan koulutuksesta ja kehityksestä.

Summa on aluksi 2,8 miljoonaa puntaa, eikä sitä voi neuvotella pienemmäksi. Korvaus voi kuitenkin kasvaa bonusten kautta, jos tietyt ehdot täyttyvät.

The Athleticin mukaan Chelsea saa lisäksi 20 prosenttia mahdollisesta voitosta, jos Liverpool myy Ngumohan tulevaisuudessa eteenpäin.

Ngumoha on tehnyt tällä kaudella Liverpoolin edustusjoukkueessa 13 esiintymistä. Nuorukainen teki historiaa elokuussa, kun hän iski 100. minuutilla voittomaalin Newcastlea vastaan Valioliiga-debyytissään. Maali teki hänestä Liverpoolin historian nuorimman maalintekijän.

Liverpool ei ole kertonut julkisesti, kuinka pitkä Ngumohan ensimmäinen ammattilaissopimus on.

LUE MYÖS: