Englantilaisjoukkueista Arsenal, Chelsea ja Manchester City olivat tositoimissa Mestarien liigassa tiistai-iltana.

Kolmikosta ainoastaan Arsenal eteni puolivälieriin, kun Chelsea ja City eivät onnistuneet kampeamaan itseään kolmen maalin takaa-ajoasemasta yhteismaaleissa vastustajistaan ohi.

Arsenal kaatoi Bayer Leverkusenin Emiratesilla 2–0 ja samalla yhteismaalein 3–1.

Mikel Artetan poppoo iski pöytään varman esityksen. Leverkusen oli lähellä kavennusta lopussa, mutta David Rayan hieno torjunta piti saksalaiset kahden maalin päässä.

Eberechi Eze kumautti hurjalla laukauksella lontoolaiset johtoon runsaan puolen tunnin kohdalla. Tuuletus oli mahdollisesti vielä mainiompi, kun Eze otti tykittämänsä maalin kylmänviileästi.

Declan Rice pääsi iskemään 2–0-maalin tunnin kohdalla, kun Leverkusen ei pystynyt purkamaan painetta. Rice viimeisteli tarkasti oikeaan alakulmaan aivan tolpan juureen.

Arsenal kohtaa puolivälierävaiheessa Sporting Lissabonin, joka murskasi norjalaisen sensaatiojoukkueen FK Bodø/Glimtin jatkoajan kautta 5–0 ja yhteismaalein 5–3.

Haaland osui

Chelsea puolestaan sai karun kylvetyksen PSG:ltä. Stamford Bridgen yleisö oli erittäin närkästynyt näkemästään, kun ranskalaiset hakivat 3–0-vierasvoiton ja etenivät jatkoon yhteismaalein 8–2.

Peli oli jo vartin jälkeen PSG:n eduksi 2–0, ja ottelupari oli käytännössä taputeltu, kun eroa oli jo viisi maalia.

Manchester Citylle oli laiha lohtu, että yli kuukauden päivät maaleitta pelannut Erling Haaland katkaisi viimein maalittoman putkensa.

Real Madrid kaatoi Cityn Haalandin maalista huolimatta toisessakin osaottelussa. Avausosan espanjalaisjätti vei 3–0, toinen kamppailu päättyi 2–1.

Manchesterilaiset saivat surkean alun kamppailuun, kun Bernardo Silva torjui maaliviivalla vedon kädellään ja sai suoran punaisen kortin. Vinícius iski rangaistuspotkusta maalin. Haaland kavensi ennen taukoa, mutta Vinícius iski toisen jakson lisäajalla vielä kaksi maalia, joista ensimmäinen hylättiin paitsiona ja toinen hyväksyttiin.

Newcastle ja Tottenham ovat kentällä Mestarien liigassa keskiviikkona. Newcastle vierailee Kataloniassa Barcelonan vieraana 1–1-lähtöasetelmista. Tottenham yrittää ihmenousua Atlético Madridia vastaan Lontoossa avausottelun päätyttyä madridilaisille 5–2.

LUE MYÖS: