Barcelonaa tai Juventusta pidetään Bernardo Silvan todennäköisimpinä osoitteina, englantilainen Sky Sports kirjoittaa.

Manchester Cityn keskikenttäpelaajan lähdöllä on spekuloitu jo hyvän aikaa, ja pääsiäisenä asiaan tuli lähestulkoon varmistus, kun Cityn apulaisvalmentaja Pep Lijnders puhui sangen avoimesti Silvan lähdöstä muualle.

Barcelona on ollut huhuissa yksi vahvimmista vaihtoehdoista, ja espanjalaismediassa onkin pyöritelty hyvissä ajoin etukäteen, miten 31-vuotias taituri sopisi katalonialaisten keskikentälle.

Skyn mukaan Barcelona ja Juventus eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka tavoittelevat Silvaa itselleen.

Saudi-Arabian liigan seurojen sekä Pohjois-Amerikan MLS-organisaatioiden sopii odottaa astuvan vielä kuvioon, kun Silvalle sovitellaan päälle uutta pelinuttua.

Portugalin maajoukkuemies on ollut yhä isossa roolissa Pep Guardiolan ryhmittymässä, sillä Silva on saanut vastuuta kaikki kilpailut yhteenlaskettuna 41 ottelussa tällä kaudella.

Silva on edustanut manchesterilaisseuraa vuodesta 2017 lähtien, joten pitkä aikakausi on nyt tulossa päätökseensä.

Portugalilaistähti on vapaa siirtymään ilmaissiirrolla kesällä, sillä hänen nykyinen sopimuksensa Cityn kanssa umpeutuu kuluvan kauden päätteeksi.

LUE MYÖS: