Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
Arsenal otti askeleen kohti välieriä, kun se kaatoi Sportingin Lissabonissa Mestarien liigan puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa.
Tykkimiesten voitto kirjattiin lukemin 1–0. Pitkään näytti, että Lontoossa ensi viikolla pelattavaan toiseen mittelöön lähdettäisiin maalittomasta tasatilanteesta, mutta Arsenal iski lopussa.
Gabriel Martinelli keskitti lisäajan alettua, ja pallo tavoitti keskeltä boksista Kai Havertzin. Saksalaishyökkääjän tyylikäs haltuunotto ja maltti viimeistelyhetkellä varmistivat sen, että peliväline sujahti verkkoon ja Arsenal sai kaipaamansa voittomaalin.
Huippupaikkoja
Sportingilla oli oma paikkansa siirtyä johtoon avausjaksolla, kun joukkue kolisutteli hurjalla kudilla ylärimaa.
Myös Arsenal sai ensimmäisellä nelivitosella pallon poikkipuuhun. Noni Madueken kulmapotku kaarsi ylärimaan, mutta englantilaispoppoo ei saanut jatkettua palloa maaliin saakka erikoistilannetta seuranneesta paikasta.
Sporting ehti jo huokaista helpotuksesta runsaan tunnin kohdalla. Martin Zubimendi iski vieraille johtomaalin, mutta videotarkastelun jälkeen osuma meni hylkyyn paitsiona. Arsenalin onneksi Havertz osui ajassa 90+1.
Englantilaisjoukkueista Liverpool on Arsenalin lisäksi mukana puolivälierävaiheessa. Arne Slotin nippu aloittaa vieraspelillä PSG:tä vastaan keskiviikkona.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä