Ei voi olla totta! Tottenham teki taas tottenhamit sekopäisessä trillerissä
Tottenhamin painajainen Valioliigassa jatkuu.
Roberto De Zerbi näytti olevan johdattamassa Spursia viimeinkin voittoon, mutta lontoolaisryhmä menetti johtonsa Brightonia vastaan lisäajalla 2–2-tasapeliksi.
Kamppailu oli suorastaan sekasortoinen jännitysnäytelmä. Brighton joutui jo 20 minuutin jälkeen muuttamaan suunnitelmiaan, kun Diego Gómez loukkaantui ja joutui jättämään pelin kyynelsilmin kesken. Tilalle tuli Kaoru Mitoma.
Brightonin ex-luotsi De Zerbi pääsi tuulettamaan ensi kerran, kun Pedro Porro iski ottelun tähdeksi nousseen Xavi Simonsin alustuksesta johtomaalin 39. minuutilla. Simonsin syöttö keskustaan oli briljantti.
Pian tämän jälkeen tuli vieläkin kauniimpi osuma. Pascal Gross antoi tavaramerkkinsä eli mahtavan keskityksen, ja Mitoma tälläsi suoraan ilmasta yhden Valioliiga-kauden hienoimmista maaleista.
Brightonilla oli mahdollisuus johtaakin peliä tauolla. Micky van de Ven potki pallon vahingossa oman maalin tolppaan, ja peliväline liikkui maaliviivaa pitkin, mutta kuin ihmeen kaupalla Tottenham ei kärsinyt takaiskua.
Vaihdot loppuivat
Toisella puoliajalla Simons iski 77. minuutilla tolpan kautta laatukudin sisään. Kotiyleisö oli euforiassa ja De Zerbi tuuletti antaumuksella. Näytti jo siltä, että nyt Tottenham oli saamassa itseluottamuksensa takaisin.
Pelin hahmo Simons linkutti kentällä ottelusta viimeiset kymmenen minuuttia, kun Tottenham oli jo käyttänyt kaikki vaihtonsa. Tavallaan Spurs pelasi siis vajaalla, kun hollantilaisesta ei paljon iloa enää omilleen ollut.
Brighton painoi päälle ja sai tasoituksensa. Georginio Rutter täräytti pallon verkkoon ajassa 90+5 ja hiljensi Tottenham Hotspur Stadiumin tyystin.
Voitoton ottelu oli Tottenhamille jo 15:s putkeen Valioliigassa. Spurs ei ole voittanut tämän vuoden puolella yhtään liigapeliä. Joukkue jatkaa viivan alapuolella ja sarjasta putoaminen uhkaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Tottenham hylkäsi Brightonin tarjouksen topparistaan
- Álvaro Arbeloa löytämässä uuden työpaikan – siirtymässä Valioliigaan
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon