Sun: Manchester United on sopinut isosta diilistä – siirtohuhujen kohde jatkaa seurassa
Brittitabloidi The Sun uutisoi, että keskikenttäpelaaja Kobbie Mainoo on jatkamassa Manchester Unitedissa viiden vuoden sopimuksella.
Mainoo, 21, jäi Rúben Amorimin alaisuudessa yhtenään penkille. Nuori peluri ei saanut kaipaamaansa peliaikaa, ja siirtohuhut yltyivät englantilaisen ympärillä.
Mainoota oltiin viemässä muun muassa Italiaan, mutta Michael Carrickin valmennuksessa vastuuta on tullut enemmän.
Sunin mukaan osapuolet ovat sopineet jatkosta suullisesti. Mainoon ja Unitedin nykyinen sopimus ulottuu kesään 2027 saakka, ja diilissä on yhden vuoden optio.
Varmistus pian?
Englannin maajoukkueessa 12 ottelua pelannut keskikenttämies on siis sittenkin jatkamassa pidempään Punaisissa paholaisissa.
Sunin mukaan seura toivoo saavansa sopimuksen kokonaan viimeisteltyä ennen kauden päätöstä, ja diilistä ilmoitettaneen siis ennen kesää.
Mainoon kerrotaan samalla saavan tuntuvan palkankorotuksen. Manchesterilaiset ovat palaamassa ensi kaudeksi Mestarien liigaan, ja näillä näkymin Mainoo on myös ensi kaudella olennainen osa Unitedin joukkuetta.
Tällä kaudella Mainoo on pelannut Valioliigassa 23 ottelua, FA Cupissa yhden pelin ja Liigacupissa niin ikään yhden ottelun.
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”