Barcelona ei suostu maksamaan Manchester Unitedin vaatimaa summaa Marcus Rashfordista
Marcus Rashford, 28, pelaa kuluvan kauden lainalla Barcelonassa.
Rashfordin Barcelona-laina päättyy kesällä, ja se sisältää noin 30 miljoonan euron osto-option.
Tunnettu siirtotoimittaja Matteo Moretto kertoo, ettei Barcelona ole toistaiseksi päättänyt, haluaako se pitää Rashfordin seurassa. Barcelona ei ole tiettävästi halukas käyttämään osto-optiota, koska sen mielestä 30 miljoonan euron siirtokorvaus on liian suuri.
Barcelona haluaisi neuvotella korvauksen pienemmäksi. Moretton mukaan Manchester United ei ole valmis pudottamaan viime kesänä sovittua hintaa.
Jos osapuolet eivät pääse yhteisymmärrykseen siirrosta, Rashford palaa kesällä ainakin hetkellisesti Manchester Unitediin.
Moretton mukaan Rashford haluaa jäädä Barcelonaan. Moretto kertoo, että Barcelona-luotsi Hansi Flickin mielipide vaikuttaa huomattavasti siihen, aikooko Barcelona lopulta hankkia Rashfordin.
Rashford on saanut tällä kaudella varsin mukavasti peliaikaa Flickin alaisuudessa, vaikkei ole ollutkaan selvä avauskokoonpanon pelaaja. Kaikki kilpailut mukaan luettuna 2350 peliminuuttiin on syntynyt 13 maalia ja 13 maalisyöttöä.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Newcastle -tähdeltä suora viesti vaikean kauden keskellä – ”Antakaa minun kärsiä”
- Voittaako Arsenal Mestarien liigan? Man Unitedin tähtipelaajalta kova ennustus
- Voittomaali jatkoajan lopussa – Southampton nousukarsintafinaaliin
- Jamie Carragher: Liverpool ottaa riskin pitäessään Arne Slotin valmentajanaan
- Juventus kiinnostunut Chelsean hyökkääjästä
- Seuralegenda kehui vuolaasti Senne Lammensia: ”Seuraavat kymmenen vuotta Man Unitedin ykkösvahti”
- Arsenalille ja Englannin maajoukkueelle harmittava uutinen
- Nyt tuli uusi väite Chelsean päävalmentajahausta – Xabi Alonso ei ehkä olekaan ykkössuosikki
- Lehti: Alisson ja Liverpool tapaavat pian toisensa – maalivahti haluaa jättää seuran
- FM: Aston Villa etsii uutta ykkösmaalivahtia

- West Ham vaatii selitystä
- Jamie Carragher: Liverpool ottaa riskin pitäessään Arne Slotin valmentajanaan
- Seuralegenda kehui vuolaasti Senne Lammensia: ”Seuraavat kymmenen vuotta Man Unitedin ykkösvahti”
- Voittomaali jatkoajan lopussa – Southampton nousukarsintafinaaliin
- Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pian pysyvästi
- Valioliigan nousukarsintojen toinen finalisti on selvillä