Manchester Unitedin sankari ylisti Michael Carrickiä: ”Valtava rooli tässä kaikessa”
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Kobbie Mainoo oli mielissään ratkaistuaan sunnuntain Northwest Derbyn joukkueensa hyväksi.
United meni avausjaksolla 2-0-johtoon Liverpoolia vastaan, mutta vieraat kirivät toisella jaksolla rinnalle. Peliä oli noin vartti jäljellä, kun Mainoo, 21, ratkaisi laukauksellaan 3-2-voiton manchesteriläiselle.
Tuloksen myötä Manchester United palaa ensi kaudeksi Mestarien liigaan kahden vuoden tauon jälkeen.
– Olen iloinen, että saimme käännettyä pelin. Kunnia siitä kaikille pelaajillemme ja myös managerille. Meidän on vielä päätettävä kausi vahvasti. Tämä ei riitä meille, kommentoi Mainoo Sky Sportsille.
Sunnuntain maali oli Mainoon ensimmäinen tämän kauden Valioliigassa, eikä se olisi voinut tulla seuran omalle kasvatille paremmassa paikassa.
– Näin pari perheenjäsentäni [katsomossa]. On kunnia päästä pelaamaan ja kunnia tehdä maali. Minä istuin ennen tuolla kulmassa [katsomassa pelejä]. Olen siunattu, että saan olla tässä paikassa. Unelmoin ennen tällaisista ajoista. Olen iloinen, että saan olla seuran kanssa tässä tilanteessa.
Vielä syksyllä näytti kaukaiselta, että United voisi kamppailla tällä kaudella Mestarien liigan sijoista. Kauden ensimmäisen kolmanneksen jälkeen manchesteriläiset olivat edellisen päävalmentajansa Rúben Amorimin alaisuudessa Valioliigassa vasta kymmenentenä.
Amorim sai lähteä tammikuussa ja tilalle tuli joukkueen entinen pelaaja Michael Carrick, joka otti toista kertaa urallaan väliaikaiskomennon Unitedista.
Carrickin alaisuudessa Manchester United on voittanut 14 sarjaottelustaan kymmenen ja hävinnyt vain kaksi. Hänen saapuessaan United oli sarjataulukossa seitsemäntenä.
Hienot otteet ovat johtaneet spekulaatioihin siitä, että Carrick saattaisi jatkaa Unitedin vakituisena valmentajana ensi kaudella. Mainoo ei säästellyt kehujaan Carrickiä kohtaan sunnuntain derbyvoiton jälkeen.
– Hänellä on ollut valtava rooli tässä kaikessa. Hän antaa niin paljon itseluottamusta kaikille pelaajille. Häntä haluaa seurata, taistella hänen puolestaan ja kuolla hänen puolestaan kentällä.
LUE MYÖS
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
