Tähtitoimittaja nauraa Mohamed Salahille: ”Se on niin epärealistista!”
Egyptiläistähti Mohamed Salah on siirtynyt poltetun maan taktiikkaan viimeisellä kaudellaan Liverpoolissa. Kolme päivää sitten sosiaalisesta mediasta saatiin lukea, miten seuraa ei hänen mukaansa enää tunnista entisekseen.
Urheilutoimittaja Michael Coxin mielestä Salahin julkaisussa oli merkkejä, että pelaaja ei ollut siihen itse aikaansa käyttänyt. Hänestä Salah ei kuulostanut lainkaan Salahilta.
– Minua kiehtoo haamukirjoittaminen nykypäivän jalkapallosisällöissä. Se on niin epärealistista! Hassua kyllä, tämä teki minusta, uskovaisesta, epäilijän, Cox sanaili yhteisöpalvelu X:ssä.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Myös Hussainiksi esittäytyvä käyttäjä huomasi Salahin tekstissä samoja, usein toistuvia kliseitä.
Salahin tiedote alkaa juurikin kuvauksella, kuinka hän on nähnyt Liverpoolin muuttuvan ”epäilijöistä uskovaisiksi”. Tämä oli entisen managerin Jürgen Kloppin lupaus, kun seuran kannattajilla ei ollut samalla tavalla kovaa maata jalkojensa alla kuin nykyään. Salah pelasi tuolloin vielä Italiassa.
Salah puhuu julkaisussa hevimetallifutiksesta viitatessaan Liverpoolin pelitapaan. Klopp heitti käsitteen ilmoille valmentaessaan Borussia Dortmundia, ei Liverpoolia. Itse asiassa Klopp sanoi vuonna 2015, että hän ”on puhunut liian paljon paskaa menneisyydessään eikä kukaan unohda” termiä, vaikka hän niin toivoisi.
Cox uskoo, että Salah olisi omalla kielikorvallaan pystynyt kirjoittamaan paljon paremman tiedotteen (ulkoinen linkki).
Cox on kirjoittanut kaksi kirjaa, The Mixer (2017) ja Zonal Marking (2019). Hänellä on yhteensä noin 300 000 seuraajaa X:ssä ja Blueskyssa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
