Sunderlandin pelaajat seurasivat kännykästä muita tuloksia – ”Yhteydet eivät toimineet”
Sunderland teki sunnuntaina todellisen uroteon, kun se nousi Valioliigan päätöskierroksella mukaan ensi kauden europeleihin.
Sarjanousijana kauteen lähtenyt Sunderland oli ennen viimeistä kierrosta kymmenennellä sijalla. Se voitti kuitenkin omassa ottelussaan Chelsean 2-1, ja muut suosiolliset tulokset nostivat sen lopulta seitsemänneksi.
Näin ollen Sunderland pelaa ensi kaudella Eurooppa-liigassa. Kyseessä on toinen kerta seuran historiassa, kun se on mukana europeleissä.
Chelseaa vastaan avausmaalin iskenyt Trai Hume kertoi BBC:n haastattelussa, että Sunderlandin pelaajat seurasivat muiden pelien tuloksia kännykän välityksellä oman ottelunsa päätyttyä.
– Järjestyksenvalvoja yritti näyttää meille muille tuloksia kännykästään, mutta 4G-yhteydet eivät toimineet. Sitten me saimme kuitenkin tietää, että olimme saavuttaneet sen (paikan Euroopassa).
– En ole vielä pystynyt sisäistämään sitä. En usko, että kukaan uskoi kauden alussa meidän säilymiseemme tai varsinkaan siihen, että menisimme Eurooppaan.
– Olemme paiskineet todella kovaa töitä ja todellakin ansaitsemme tämän. Erityiskiitos kannattajille, jotka ovat tämän seuran syke. He ovat käyneet läpi haastavia aikoja. Kannattajat ovat uskomattomia ja he antavat meille ylimääräisen latauksen peleihin. Tämä on heidän kotinsa ja me annamme heille kaikkemme.
– Viime kausi oli tunteellinen minulle, koska oli unelmani päästä pelaamaan Valioliigaan. En uskonut, että voisimme päästä tähän pisteeseen ja europeleihin, mutta me teimme sen. Me annamme ensi kaudelle sen eteen kaikkemme.
LUE MYÖS
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
