Valioliigan putoamisviivalla pakkoraossa ollut Tottenham pelastautui päätöskierroksella. Kotonaan pelannut Spurs nujersi Evertonin 1–0. Tulos työnsi West Hamin kuilun partaalta Mestaruussarjaan.

Vaikka oli ratkaisuottelusta kyse, Tottenhamin ja Evertonin välisen ottelun alku ei sujunut varovaisissa tai tunnustelevissa merkeissä.

Tottenham kävi ahnaasti päälle ottelun ensimmäisillä minuuteilla. Tilastot näyttivät mustaa valkoisella, kun Tottenham laukoi kahdeksan kertaa 14 minuutissa.

Portugalin MM-miehistöstä rannalle jäänyt João Palhinha räppäsi avausjaksolla Tottenhamin 1–0-maalin kulmapotkusta. Hän iski ensimmäisenä kiinni oman tolppapuskunsa kimmokepalloon.

Keskikentän pohjapelaajasta Palhinhasta kuoriutui keväällä todellinen yllätyskortti Tottenhamille. Kuukausi sitten hän onnistui maalinteossa myös 1–0-voitossa Wolvesia vastaan.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Linkki Instagram-julkaisuun.

Toisen puoliajan alku ei tarjoillut erityisen suurta hyökkäysjuhlaa. Katsomosta tv-kuviin napattiin Tottenhamin pitkäaikaistoipilaan Dejan Kulusevskin haukottelut. Ottelu sai säpinää tunnin kohdalla, kun puolen tunnin pyörämatkan päästä kantautui tieto, että West Ham oli ottanut johdon Leeds Unitedia vastaan.

Äkkinäinen piristyminen näkyi pikemmin stadionin lehtereillä kuin Evertonin otteissa. Everton sai ottelussa ensimmäisen laukauksensa maalia kohti, kun ottelun lisäaikaa oli pelattu kahdeksan minuuttia.

West Ham pyöritteli Leedsin kumoon maalein 3–0, mutta se ei lontoolaisleiristä riemua irrottanut. Kelkka kääntyi liian myöhään. Tottenhamin samanaikainen voitto tietää sitä, että West Ham tekee Mestaruussarjassa seuraa Burnleylle ja Wolverhamptonille.

LUE MYÖS: