Rúben Amorim pyysi anteeksi Manchester Unitedin kannattajilta
AC Milan tiedotti hiljattain palkanneensa Rúben Amorimin päävalmentajakseen.
Amorim allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen AC Milanin kanssa.
Amorim palasi valmentamisen pariin noin puoli vuotta sen jälkeen, kun Manchester United antoi hänelle potkut.
Amorim ehti työskennellä reilun vuoden ajan Manchester Unitedin peräsimessä. Pesti käynnistyi marraskuussa 2024 ja päättyi tammikuussa 2026.
Portugalilaisvalmentaja otti lyhyesti kantaa aikaansa Manchester Unitedissa, kun hänet esiteltiin AC Milanin uutena päävalmentajana.
– On vaikea selittää, mitä virheitä tein, koska minun pitäisi samalla kertoa koko matkan konteksti. Voin sanoa vain sen, että opin paljon. Tein joitain virheitä.
– Minulla ei ollut mahdollisuutta puhua tai sanoa jotain Manchester Unitedin kannattajille, ja olen pahoillani siitä. Olen ylpeä voituani valmentaa sitä seuraa vuoden ajan.
– Nyt alkaa erilainen tarina. On monia asioita, joita voin tehdä paremmin verrattuna edelliseen kokemukseeni, mutta sellaista se joskus on.
– On opittava päästäksesi uudelle tasolle. Niin ajattelen. Kaikki oppivat kokemuksen avulla. Minä opin paljon. Tein virheitä ja yritän muuttua, mutta on asioita, joita ei voi muuttaa. Uskon yltäväni parempaan suoritukseen.
LUE MYÖS
- Käänne Jamie Carragherin ja Aston Villan riitaan
- Jack Grealish jälleen ulos Evertonin vahvuudesta
- Mikä mättää Manchester Unitedissa? Michael Carrick kommentoi
- Viikko Espanjassa muutti kaiken – Tottenham pääsi voittoputkeen: ”Se todella auttoi meitä”
- Laitapelaaja palasi Man Unitedin harjoituksiin – ollut viisi viikkoa sivussa pelikentiltä
- Paul Merson: Man United on pian putoamisviivan alapuolella
- Ole Gunnar Solskjær vahvisti olleensa ehdolla Man Unitedin väliaikaisvalmentajaksi: ”Minulla on vielä jotain selvittämätöntä siellä”
- Valioliigan pohjalla konttaava seura teki ison päätöksen päävalmentajansa tulevaisuudesta
- Voiko Man United pudota Valioliigasta? Erik ten Hag ei pidä sitä mahdottomuutena
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”