Phil Foden jatkaa Manchester Cityssä – pitkä jatkosopimus allekirjoitettu
Manchester Cityn tähtilaituri Phil Foden, 26, on tehnyt jatkosopimuksen seuransa kanssa. Fodenin aiempi sopimus olisi päättynyt kesällä 2027, eikä hän ole missään vaiheessa osoittanut halua siirtyä muualle. Uusi sopimus ulottuu vuoteen 2030 asti.
Viimeisen kahden kauden aikana Fodenin taso on hieman laskenut, mutta kyse on edelleen huipputason pelaajasta. Myös kuuluisa ”Pep-roulette”, jossa Pep Guardiola kierrätti huippupelaajiaan ottelusta toiseen laajan materiaalin ansiosta, on nyt historiaa, sillä Enzo Maresca on hypännyt Manchester Cityn peräsimeen.
Viime kaudella Foden teki 10 maalia ja antoi seitsemän maalisyöttöä kaikissa kilpailuissa. Otteluita hänelle kertyi yhteensä 50. Fodenin odotetaan olevan jälleen aiempaa suuremmassa roolissa Marescan alaisuudessa.
Foden ei pelannut tämän vuoden MM-kisoissa, sillä Englannin päävalmentaja Thomas Tuchel koki, ettei hänen tasonsa ollut riittävän hyvä.
Linkki twiittiin.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan

