MM-karsinnoissa tapahtui: Alisson Becker tyrmäsi kaksi vastustajaa – sai kahdesti punaisen, mutta pelasi silti päätösvihellykseen saakka

Liverpoolin ykkösvahti Alisson Becker pelasi torstai-iltana Brasilian tolppien välissä MM-karsintaottelussa Ecuadoria vastaan.
Ottelussa riitti tapahtumia, ja Alisson oli kahteen otteeseen niiden keskipisteessä. Liverpool-vahti tuskin tulee unohtamaan kyseistä ottelua hetkeen, ei välttämättä koskaan.
Alissonille nostettiin ottelun aikana kaksi kertaa punainen kortti. Ensimmäinen niistä nähtiin avausjaksolla, kun brasilialaisvahti tuli irtopallotilanteeseen voimalla ja hänen jalkansa osui Enner Valenciaa päähän. Ottelun erotuomarina toiminut Wilmar Roldan kaivoi välittömästi taskustaan punaisen kortin, mutta tuomio vaihtui keltaiseen pitkän VAR-tarkastuksen jälkeen.
Toinen punaiseen korttiin hetkellisesti johtanut tilanne nähtiin aivan ottelun viime hetkillä. Tällä kertaa Alisson purki pallon maalinedustalta nyrkeillään ja osui tilanteessa Eduar Preciadoa naamaan. Tilanteesta tuomittiin aluksi Ecuadorille rangaistuspotku ja Alissonille punainen, mutta toistamiseen VAR muutti tuomion Brasilian ja Alissonin eduksi.
Ottelu päättyi lopulta 1-1-tasapeliin. Ecuador on Etelä-Amerikan MM-karsintalohkon kolmantena ja vahvasti kiinni kisapaikassa. Brasilia on jo aiemmin varmistanut paikan Qatarissa loppuvuonna pelattaviin MM-kisoihin.
Mikäli upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin