Paris Saint-Germainin pukuhuoneen yhdessä Ángel Di Marian kanssa jakava maalivahti Marcin Bulka kertoi, että Manchester Unitedissa pelanneelle argentiinalaistaiturille jäi paljon hampaan koloon ajastaan Old Traffordilla.

Di Maria siirtyi vuonna 2014 tuohon aikaan valtavalla 75 miljoonan euron siirtokorvauksella Manchesteriin Real Madridista. Hän oli tehnyt Espanjassa neljän kauden aikana 36 maalia ja antanut huimat 85 maaliin johtanutta syöttöä. Englannissa peli ei kuitenkaan lähtenyt rullaamaan odotetulla tavalla.

Bulkan mukaan Di Marian tuntemukset Unitedia kohtaan ovatkin varsin negatiiviset.

– Di Maria vihaa Manchester Unitedia. Hänellä ei ole yhtään hyvää muistoa ajastaan siellä, Bulka kertoi YouTube-kanava Foot Truckille.

– Aina jos televisiossa on jotain Manchester Unitediin liittyvää, hän vaihtaa kanavaa nopeasti.

Di Maria siirtyi Manchesterista Pariisiin vain yhden seurassa vietetyn vuoden jälkeen. Tällä kaudella hän on tehnyt kaikki kilpailut mukaan lukien 12 osumaa ja antanut 20 maalisyöttöä 35 ottelussa.