Arsenal aloitti Eurooppa-liigan vakuuttavasti – Frankfurt kaatui tylysti Saksassa
Kuva: Getty Images
Arsenal potkaisi urakkansa Eurooppa-liigan lohkovaiheessa käyntiin torstai-iltana.
Unai Emeryn miehistö matkasi Saksaan Eintracht Frankfurtin vieraaksi lohkovaiheen avauskierroksella. Arsenal voitti kamppailun lopulta luvuin 3-0 ja palaa Lontooseen täysi pistepotti mukanaan.
Arsenalilla oli avauksessa useampi pienille minuuteille edustusjoukkueessa jäänyt nuorukainen. Bukayo Saka, jo ykkösjoukkueessa varsin mukavasti vastuuta saanut ja hiljattain uuden jatkosopimuksen allekirjoittanut Joe Willock ja Emile Smith-Rowe avasivat Frankfurtin illassa.
Willock vei Arsenalin johtoon avausjakson lopussa nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. Willockin pääsi laukomaan boksin kulmalta ja pallo kimposi puolustajan kautta isäntien verkkoon.
Arsenal pisti ottelun pakettiin viitisen minuuttia ennen päätösvihellystä. 18-vuotias Sako laukoi boksin ulkopuolelta tarkan laukauksen ohi Frankfurtin maalia vartioineen Kevin Trappin. Osuma oli Sakon ensimmäinen edustusjoukkueessa. Pierre-Emerick Aubameyang viimeisteli ottelun viimeisen osuman muutamaan minuuttia myöhemmin Sakon syötöstä.
LUE MYÖS:
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia

- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne