Espanjan kaikkien aikojen maalintekijä luuli siirtyvänsä Arsenaliin ”90 prosentin varmuudella” – ”Miksi? En tiedä”
Kuva: Getty Images
Espanjan maajoukkueen entinen hyökkääjä David Villa on paljastanut olleensa lähellä siirtoa Arsenalin riveihin vuonna 2013.
Villa lopetti pitkän pelaajataipaleensa viime kauteen Japanin liigan Vissel Kobessa. Vuonna 2008 EM-kultaa ja kaksi vuotta myöhemmin maailmanmestaruuden Espanjan paidassa voittaneen pelaajan 19-vuotinen ura päättyi lopullisesti viime joulukuussa 38-vuotiaana.
Siirto Arsenaliin oli lähellä tapahtua Villan viimeisen Barcelonassa vietetyn kauden jälkeen. Hänen tiensä vei kuitenkin kaudeksi 2013-14 Atlético Madridiin, jonka kanssa Villa voitti La Ligan ja auttoi joukkuettaan pääsemään Mestarien liigan loppuotteluun. Se kausi Atlétissa jäi Villan ainoaksi ennen siirtoja Australiaan ja MLS:ään.
– Pidimme paljon tapaamisia ja kävimme keskusteluja puhelimitse, Villa kertoi Arsenalin kanssa käydyistä neuvotteluista BBC:lle.
– Minusta tuntui sillä hetkellä 90-prosenttisesti siltä, että menisin Arsenalin ja Arséne Wengerin kanssa.
– Mutta sillä hetkellä emme saaneet sopimusta kasaan, Atlético Madrid saapui (kuvioihin) ja 3-4 päivässä kaikki oli selvitetty.
Villa ei vaikuta katkeralta siirron kariutumisesta. Hän pelasi joka tapauksessa hienon uran, johon mahtuivat pestit mm. Sporting Gijonissa, Real Zaragozassa, Valenciassa ja New York City FC:ssä. Espanjan paidassa Villa teki 59 maalia 98 maaottelussa ja on baskimaan kaikkien aikojen paras maalintekijä.
Englannissa pelaaminen olisi houkuttanut, sen hän myöntää.
– Rakastan Valioliigaa. Katsoin urallani paljon valioliigapelejä. Ajattelin aina sinne menemistä jonakin päivänä, mutta sitten kun kaikki tarjoukset saapuivat minulle tai agentilleni, tein toisen päätöksen. Miksi? En tiedä, Villa pyöritteli.
– Minulla oli monesti mahdollisuus mennä sinne, mutta valitsin toisin.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”