Arsenal sai maukkaan revanssin – englantilaislupaus jatkoi säkenöiviä otteitaan
Kuva: Getty Images
Arsenal sai maukkaan revanssin tiistai-iltana, kun se voitti Southamptonin 3-1-lukemin Valioliigassa.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Southamptonin voittoon, kun Mikel Artetan miehistö putosi FA Cupista viime viikon keskiviikkona. Tällä kertaa Arsenal kuitenkin nousi Southamptonin ylitse Valioliigan sarjataulukossa kahdeksannelle sijalle vahvan vierasesityksen jälkeen.
Southampton vastasi pelin avausmaalista, kun Stuart Armstrong ohjasi James Ward-Prowsen kulmapotkun sisään jo pelin kolmannella minuutilla. Vain hetkeä aiemmin Alexandre Lacazette oli epäonnistunut läpiajosta, joten ottelu alkoi Arsenalin kannalta suorastaan karmaisevalla tavalla.
Vierasjoukkue otti itseään kuitenkin heti niskasta kiinni ja löysi tasoituksen jo pelin kahdesannella minuutilla. Paljon parjattu Nicolas Pépé sai hyvän pystysyötön Granit Xhakalta ja sijoitti pelivälineen oikeaan alakulmaan. 1-1.
Viisi minuuttia ennen puoliaikavihellystä Bukayo Saka jatkoi häikäiseviä otteitaan Arsenal-paidassa, kun hän ohitti vastaan tulleen Alex McCarthyn ja sijoitti pelivälineen tyhjiin. Kyseessä oli jo hänen neljäs maalinsa kuuteen edelliseen otteluun.
Toisella jaksolla 19-vuotias auttoi vielä sinetöimään Arsenalin voiton, kun hän alusti Lacazetten 3-1-maalin erinomaisella keskityksellä Cedric Soaresin puolenvaihdon jälkeen. Enempää maaleja ei kamppailussa nähty, ja ottelu päättyi Arsenalin voittoon.
LUE MYÖS: Karu selkäsauna! Manchester City murskasi sarjanousijan dominoivalla esityksellä
Bukayo Saka has been directly involved in six goals in his last six Premier League games.
vs. Chelsea
vs. Brighton
vs. West Brom
vs. Crystal Palace
vs. Newcastle

vs. Southampton
Putting it on a plate for Lacazette.
Putting it on a plate for Lacazette.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Newcastlen jättihankinnan syksy meni täysin penkin alle: ”Newcastle-urani alku on ollut kummallinen, mutta…”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Fantasy Premier League: GW 18 – investoi tähän Liverpoolin hyökkäyspään pelaajaan
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Fantasy Premier League: GW 18 – investoi tähän Liverpoolin hyökkäyspään pelaajaan
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Nottingham Forestin euromenestykseen johdattanut seuralegenda John Robertson on kuollut
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
