Arsenalin Mikel Arteta kommentoi brasilialaiskaksikon outoa balanssia – ikämiehen huonon käynnistymisen takana ”monia erilaisia syitä”

© Kuva: Getty Images

Arsenalilla on riveissään tätä nykyä jälleen tukku brasilialaispelaajia. Heistä oikeastaan jokainen vaikuttaa lämpötiloihin kannattajien pääkopissa, kuka mihinkin suuntaan. Ryhmäänsä sunnuntai-iltapäivän Leicester-otteluun valmistellut manageri Mikel Arteta kommentoi hyökkäyspään kaksikon tilannetta.

Willianin esitykset eivät ole hurraa-huutoja kirvoittaneet. 32-vuotiaan tehomerkinnät Valioliigassa ovat jääneet tällä kaudella kolmeen syöttöön, mutta peliaikaa tuntuu löytyvän lähes jokaisessa ottelussa. Torstaina Eurooppa-liigan jatkopaikan varmistaneessa Benfica-kohtaamisessa Willian tuli kentälle noin tunnin kohdalla, ja Arteta näki esityksessä valoa.

– Toivottavasti se esitys antaa hänelle uskoa merkityksestään pelaajana. Todella pidän hänestä, ja toivon että hän pystyy antamaan meille vielä enemmän.

Entinen Chelsea-laituri todella merkkautti nimensä pöytäkirjaan muutenkin kuin tutun vaihdon muodossa; hän alusti Kieran Tierneyn iskemän, elintärkeän tasoitusmaalin vain muutaman minuutin kentällä olon jälkeen.

– Hän on hyvin pidetty henkilö koko joukkueessa, ja odotamme häneltä paljon. Siihen, ettei hän vielä ole löytänyt tasoaan, on monia erilaisia syitä.

Jos Willianista pidetään joukkueen sisällä, ei kannattajapuolella jaeta tuntemusta kovinkaan laajalti. Sen sijaan toinen brasilialainen, vasta 19-vuotias Gabriel Martinelli on Goonerien suuressa suosiossa.

– Hän haluaisi pelata koko ajan. Hän on pettynyt jäädessään penkille, ja antaa kaikkensa aina kentälle päästessään, Arteta myöntää.

Martinelli loukkaantui pahasti viime kesänä, ja joutui olemaan sivussa 30 ottelusta. Polvivammasta toipumisen jälkeen nuorta miestä ovat hetkellisesti vaivanneet sekä pohje että nilkka. Nyt moni toivoisi taas näkevänsä tämän tositoimissa.

– Annoin hänelle mahdollisuuden (ensimmäisessä) Benfica-ottelussa, jossa hän tuli Pierre-Emerick Aubameyangin tilalle. Hänen täytyy käyttää mahdollisuutensa edukseen, myös sunnuntaina, jos sellainen tulee.

Lähde: Sky Sports


David Hasselhoff tarjoaa 20 ilmaiskierrosta

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Wheelz-kasinolle.
  • Kun ilmainen pelitili on rekisteröity, tilillesi ilmestyy 20 ilmaiskierrosta ilman omaa talletusta!
  • Tallettajat saavat lisäksi 300€ bonuksen + 100 ilmaiskierrosta lisää.