Aston Villa jatkaa edelleen puhtaalla pelillä – Ross Barkley jälleen tehokkaana
Kuva: Getty Images
Valioliigan viikonloppu päättyi Leicesterin ja Aston Villan väliseen kohtaamiseen, josta voitiin hyvällä omallatunnolla puhua kärkiotteluna. Neljästä pelistään kolme voittanut Leicester oli ennen ottelua sarjassa neljäntenä, juuri Aston Villan takana. Aston Villa puolestaan oli sarjan ainoa puhtaan pelin joukkue, pelattuaan ennen sunnuntaita vasta kolme ottelua.
Ottelun ensimmäinen puoliaika ei suuria hienouksia tarjonnut. Aston Villa ei saanut yhtään laukausta kohti Kasper Schmeichelin maalia, ja vieraiden maalilla Emiliano Martínez selvitti Kettujen kolme yritystä helponlaisesti. Molemmat joukkueet keskittyivät tarkkaan puolustamiseen.
Toista puoliaikaa pelattiin reilut kahdeksan minuuttia, kun Aston Villa oli erittäin lähellä johtomaalia. Toppari Ezri Konsa nousi kulmapotkussa korkeimmalla, mutta pusku painui hiuksenhienosti Leicester-maalin ohi.
Hieman myöhemmin John McGinn pääsi laukomaan hyvästä sektorista, mutta kuti suuntautui aivan liian keskelle, eikä Schmeichelilla ollut mitään vaikeuksia.
Joka tapauksella toisen puoliajan edetessä Aston Villa oli koko ajan enemmän ja enemmän aloitteellisempi ja rakenteli potentiaalisia hyökkäyksiä. Leicester joutui rikkomaan, ajoittain jopa kyynisillä ”hätäjarruilla”, mutta nolla pysyi taulussa taisteluntäyteisessä ottelussa. Varoituksia jaettiin ottelussa yhteensä seitsemän: Leicesterille neljä, Aston Villalle kolme.
Palkintonsa Aston Villa lopulta sai juuri lisäajan alkaessa. Hyökkäys vyöryi vasemmalta ja pallo siirrettiin keskelle Ross Barkleylle. Barkley latasi sydämensä kyllyydestä reilusta 20 metristä ja niin vain pallo painui vastustamattomasti alanurkkaan. Chelseasta siirtotakarajalla hankittu Barkley pelasi Villassa vasta toista otteluaan, ja teki saman tien toisen maalinsa. Kova temppu, sillä viime kaudella valioliigamaaleja syntyi vain yksi.
2 - Ross Barkley has scored in each of his two Premier League appearances for Aston Villa (2 goals), as many as he managed in his last 42 for Chelsea before moving to Villa Park. Quality.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
