Englannissa pelattiin aiemmin myös joulupäivänä – tästä syystä legendaarinen Boxing Day jäi pelikalenteriin pysyvästi
Tapaninpäivän kierros, Boxing Day. 26. joulukuuta pelataan yksi jalkapallomaailman legendaarisimpia kierroksia. Valioliigan seuraajille ja kannattajille Boxing Day on yksi kauden kohokohtia.
Kaikella historiallisella on kuitenkin alkupisteensä. Miten Boxing Day sai alkunsa ja asemansa Valioliigan vankumattomien kannattajien elämässä?
Ensimmäistä kertaa tapaninpäivänä kohtasivat Sheffield FC ja Hallam FC. Kaksi maailman vanhinta joukkuetta, jotka eivät välttämättä nykypäivänä ole kovinkaan monille tuttuja.
Perinteen alkujanalle asettuu Preston North Endin ja Derby Countyn välinen kohtaaminen vuodelta 1888.
Merkittävin muutos tapahtui silti 1950-luvulla. Aiemmin Englannissa myös joulupäivä eli 25. joulukuuta oli pelipäivä. Aaton jälkeisenä päivänä oli Englannin jalkapallohistoriassa tärkeä pelipäivä.
Joulupäivän maittavan aterian jälkeen oli tapana pukeutua lämpimästi ja lähteä vaeltamaan kohti stadioneita. Tuolloin ei rauhoituttu kotona perheen parissa ja kuunneltu kuningattaren puhetta hartaudella.
Tapaninpäivänä pelattiin tuolloin myös. Periaatteessa siis jotkut joukkueet saattoivat joulupyhinä pelata jopa kaksi ottelua peräkkäisinä päivinä.
Kuten edellä mainittiin, niin muutos perinteisiin tapahtui 1950-luvulla. Joulupäivän kierros aiheutti ongelmia, koska suurilta osin maa oli kuitenkin pyhien vietossa. Julkinen liikenne sakkasi, mikä näkyi myös katsojamäärissä stadioneilla.
Kannattajat eivät vain yksinkertaisesti päässeet peleihin kovin helposti.
Viimeisen kerran Englannin jalkapallohistoriassa pelattiin joulupäivän kierros vuonna 1957. Tuon jälkeen Boxing Dayn ottelukierros nousi asemaan, jossa se nykyisin on.
Tapaninpäivän kierroksella on sittemmin pyritty ottelupareihin, joissa etäisyydet ovat mahdollisimman pieniä. Tällä tapaa tapahtumista saadaan isoja, joissa perheet ja tuttavat kohtaavat.
Silti aivan kuumimmat paikallispelit sijoitetaan otteluohjelmassa toisaalle. Niissä yleisömäärät ovat päivästä riippumatta loppuunmyydyn haminoilla.
Tapana on myös, että ne joukkueet, jotka joutuvat vierasreissulle tapaninpäivänä saavat kotipelin uudenvuodenpäivänä pelattavalla kierroksella.
Alla listattuna vuoden 2021 tapaninpäivän kierros.
26.12
14.30
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin