Bruno Fernandes taituroi Manchester Unitedille tärkeän voiton – Edinson Cavani osui ensimmäistä kertaa Valioliigassa
Bruno Fernandes nousi ratkaisurooliin, kun Manchester United palasi Valioliigassa voittojen tielle. Portugalilaisen kaksi maalia siivitti Red Devilsin tärkeään 3-1-vierasvoittoon Evertonista.
Pelissä nähtiin myös lisäajalla Edinson Cavanin ensimmäinen valioliigamaali. United-hyökkääjä tuli toisella puoliskolla vaihdosta sisään.
United oli hävinnyt kaksi edellistä otteluaan Arsenalille ja Mestarien liigassa Basaksehirille. Kolme pistettä Goodison Parkilta nosti seuran sarjataulukossa sijalle 13.
Viiden parhaan joukkoon Evertonin seuraksi on kuitenkin vain kolme pistettä matkaa.
Everton aloitti maalinteon ensimmäisen kaksikymppisen jälkeen. Dominic Calvert-Lewin voitti ilmatilassa kaksinkamppailussa Victor Lindelöfin, minkä jälkeen Bernard sijoitti laukauksensa etukulmasta sisään.
United kuittasi takaiskun vain neljä minuuttia myöhemmin. Luke Shaw keskitti laidalta ja Bruno Fernandes puski tasoituksen kahden Everton-puolustajan välistä verkkoihin.
1-1-maali herätti vieraat mukaan. 32. minuutilla United ottikin johtoaseman ensimmäistä kertaa ottelussa.
Jordan Pickford oli ulkona maaliltaan ja Fernandesin keskitys kiersi Marcus Rashfordin viereltä suoraan Evertonin maaliverkkoihin. Rashford ei osunut yrityksestä huolimatta päällään palloon ja portugalilaiselle merkittiin päivän toinen osuma.
Toisen puoliskon alkupuolella Pickfordin virhearvio oli maksaa Evertonille kolmannen takaiskun. Englannin maajoukkuevahti pudotti Juan Matan keskityksen vapaapotkusta näpeistään omalla aluellaan pelattavaksi.
Harry Maguire kuitenkin puski pallon maalin katolle, eikä United saanut rokotettua Pickfordin erheestä. Everton-vahti myös rikkoi tilanteesa Maguirea, mutta potkaisu jäi tuomarilta huomaamatta.
Ottelun lisäajalla United sinetöi pelin lopullisesti Edinson Cavanin tällättyä Fernandesin tarjoilusta pelivälineen alanurkkaan. Osuma oli uruguaylaisen ensimmäinen Valioliigassa.
United kohtaa maajoukkuetauon jälkeen kotonaan West Bromwichin. Everton puolestaan matkustaa toisen sarjanousijan Fulhamin vieraaksi.
Juttua korjattu 7.11.2020 kello 17:07 – Ottelun lopputulos.
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Brightonin tähtipelaaja jättää seuran – ”Olen ollut itsekäs koko urani ajan”
- Bayern yritti kaapata Valioliiga-valmentajan – tuloksena rukkaset
- Ange Postecoglou toivoo Tottenhamin kannattajien valitsevan puolensa kimurantissa tilanteessa – ”Älkää vaan sanoko”
- Tottenhamin keskikenttäpelaajan kausi ohi
- Loistavaa työtä tehnyt Andoni Iraola allekirjoitti jatkosopimuksen
- Rio Ferdinand ei ymmärrä Erik ten Hagin ratkaisua: ”Näyttää joukkueelta, jota ei valmenneta”
- Troy Deeney: Tottenhamin on haluttava auttaa Arsenalia mestaruustaistelussa
- Ex-hyökkääjä jäi usein sivuun Englannin maajoukkueesta – ymmärtää Arsenal-tähteä: ”En nauttinut niistä matkoista”
- Erik ten Hag selitteli Manchester Unitedin suurta huolenaihetta – ”Silloin tulee virheitä”
- Wayne Rooney huolissaan tästä Manchester Unitedin ongelmakohdasta
- Wayne Rooney huolissaan tästä Manchester Unitedin ongelmakohdasta
- Erik ten Hag selitteli Manchester Unitedin suurta huolenaihetta – ”Silloin tulee virheitä”
- Casemiron jättimoka maksoi Manchester Unitedille – Arsenal voitti, mutta koki huolestuttavan takaiskun
- Mikel Arteta löysi moitittavaa Arsenalin tärkeästä voitosta huolimatta
- Karmiva romahdus piti Valioliigan viimeisen putoajan avoinna
- Ex-hyökkääjä jäi usein sivuun Englannin maajoukkueesta – ymmärtää Arsenal-tähteä: ”En nauttinut niistä matkoista”
- Juan Mata kertoi mielipiteensä José Mourinhosta: ”En kysynyt selityksiä”
- Troy Deeney: Tottenhamin on haluttava auttaa Arsenalia mestaruustaistelussa
- Chelsea-kapteeni ilmoitti seuran suuren tavoitteen – ”Olemme kehittyneet”
- Valioliiga-putoaja kirjoitti kyseenalaista historiaa