Toimittaja: Brasilian A-maajoukkuepelaajalta vihreää valoa – siirtyy yli 35 miljoonalla eurolla Newcastleen
Kuva: Getty Images
Bruno Guimarães on hyväksynyt Newcastlen tarjouksen ja käy mahdollisesti jo keskiviikon aikana lääkärintarkastuksessa kotimaassaan Brasiliassa, kertoo Sky Sportsin toimittaja Keith Downie.
Guimarães on parhaillaan Brasilian A-maajoukkueen mukana Etelä-Amerikan MM-karsintaotteluissa.
Downien mukaan siirtosumma on noin 30 miljoonaa puntaa, eli noin 36 miljoonaa euroa.
Lyon hyväksyi Newcastlen tarjouksen myöhään tiistai-iltana ja englantilaisseura odotti sen jälkeen Guimarãesin lopullista vastausta.
24-vuotias keskikenttäpelaaja ehti miettiä hetken aikaa päätöstään. Lopputulos näyttää selvältä, eli Newcastle hankkii Lyonissa ehdottomaksi avainpelaajaksi nousseen keskikenttäpelaajan riveihinsä tuota pikaa reilulla 35 miljoonalla eurolla.
Guimarães on pelannut tällä kaudella Lyonin riveissä 25 ottelussa, joissa on syntynyt kuusi maalisyöttöä. Keskikenttäpelaaja ehti edustaa Lyonia kahden vuoden ajan.
Mediatietojen mukaan Newcastle ei ole suinkaan valmis tammikuun hankintojensa suhteen, vaan putoamistaistossa olevan seuran on määrä tehdä vielä muutamia kauppoja.
BREAKING: Newcastle have agreed a fee with Lyon for midfielder Bruno Guimarães.
We understand the deal is in the region of £30m.
The Brazilian international will undergo a medical in his homeland, hopefully today #NUFC
We understand the deal is in the region of £30m.
The Brazilian international will undergo a medical in his homeland, hopefully today #NUFC
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla

- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran