Englannin maajoukkuekärki myöntää, ettei ole ollut omalla tasollaan – huhut suurseuroista jääneet taka-alalle

Bournemouthin hyökkääjä Callum Wilson sanoo, ettei hän ansaitse tällä hetkellä olla yhdistettynä huhuissa Valioliigan suurseuroihin.
Englannin A-maajoukkueessa neljästi esiintynyt Wilson, 28, tehtaili viime kaudella Valioliigassa 14 osumaa ja kymmenen maalisyöttöä, minkä seurauksena hänestä tuli kuuma nimi siirtomarkkinoilla.
Lehtien palstoilla häntä vietiin esimerkiksi Chelseaan ja Manchester Unitediin, mutta Wilson jäi Bournemouthiin, jota hän on edustanut kesästä 2014 lähtien siirryttyään Cherriesiin kasvattajaseurastaan Coventry Citystä. Wilsonin kuluva sesonki on kuitenkin sujunut vaatimattomasti odotuksiin nähden.
Hän pääsi ennen Valioliigan keskeytymistä maalien makuun muutamassa ottelussa, mutta sitä ennen hänellä oli pitkä kuiva putki. Wilson pelasi peräti 15 sarjaottelua putkeen maaleitta. Kaikkiaan hän on pelannut tällä kaudella 32 ottelua ja tehnyt yhdeksän maalia.
Wilson myönsi Sky Sportsin haastattelussa, että siirtohuhut ovat tuntuneet hyvältä, mutta tällä hetkellä hän ei odota näkevän nimeään samassa lauseessa Valioliigan kärkiseurojen kanssa.
– Tietysti se on imartelevaa. Ne ovat suuria seuroja, massiivisia seuroja tässä sarjassa.
– On ollut huhuja ja puheita, mutta minä en oikein lue lehtiä. Mutta sitä kuulee ihmisiltä – ystäviltä ja perheeltä – ja se vain rohkaisee minua pärjäämään.
– Viime kaudella esitykseni olivat varsin johdonmukaisia, ja sitten tulivat huhut. Yritin pysyä tietyllä tasolla ja pelata hyvin.
– Kuka tahansa haluaisi pelata Mestarien liigassa ja kehittyä. Siihen olen pohjannut koko urani.

– Ensimmäinen ja tärkein asia on pitää Bournemouth sarjassa, enkä minä ole ollut tällä kaudella tarpeeksi hyvä, jotta voisin edes puhua sellaisista asioista [siirrosta isompaan seuraan].
– Olen siirtänyt sen ajatuksen taka-alalle ja yrittänyt keskittyä itseeni.
Bournemouth on Valioliigassa 18. sijalla, kun yhdeksän kierrosta on pelaamatta. Wilson myöntää, että koko joukkue on pelannut alavireisesti, mutta hän ei silti osaa täysin sanoa, miksi Eddie Howen valmentama miehistö on vaarassa pudota.
– En usko, että kukaan voi sanoa pelanneensa tällä kaudella yli odotusten tai omalla tasollaan.
– Olemme tulleet siitä hieman alas. En osaa sanoa, miksi näin on.
– Säilymisen voi ansaita vain voittamalla tarvittavat pelit.
– Tällä hetkellä olemme tässä tilanteessa, koska esityksemme eivät ole olleet tarpeeksi hyviä.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Thomas Frank yllättyi Daniel Levyn lähdöstä: ”Ei kukaan osannut odottaa”
- Potkut lähellä? Jälleen karmea näky Lontoossa
- Chelsealle iso pettymys – loppuhetkien draamaa
- Pep Guardiolalta naseva kuittaus Arne Slotille
- Bruno Fernandes iskee takaisin häntä kritisoineille ex-pelaajille: ”Eromme on siinä, että…”
- Wolvesille katastrofaalinen alku kauteen – Newcastlen hankinta osui
- Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
- Eddie Howe myöntää, että Alexander Isakia ei voinut korvata: ”Ei ole toista samanlaista”
- Arsenal löylytti valmentajaa vaihtanutta Nottinghamia
- Mikel Arteta avasi neljän tähtipelaajansa kuntoutumista: ”Puhutaan kuukaudesta”
- Arne Slot: Alexander Isak ei tule pelaamaan suuria minuutteja lähiviikkoina – ”Se on pidettävä mielessä”