Arsenal pyrkii vahvistamaan Cédric Soaresin lainasiirron tänään, torstaina, kertoo Evening Standard.

Lehden mukaan Arsenal ja Southampton pääsivät portugalilaisen laitapuolustajan siirrosta sopuun eileen. Tykkimiehet maksaa Southamptonille puolen vuoden lainadiilistä noin miljoona puntaa ja ottaa kontolleen 28-vuotiaan Cedricin 65 000 viikkopalkan. Erilaisten bonusten myötä lainadiili maksaa Arsenalille kokonaisuudessaan noin kolme miljoonaa puntaa (noin 3,5 miljoonaa euroa).

Eveningin Standardin mukaan odotettavissa on, että Arsenal hankkii Cedricin pysyvällä siirrolla omakseen ensi kesänä, jolloin hänen sopimuksensa Southamptonissa päättyy.

Cedric sai keskiviikkona Southamptonilta luvan neuvotella Arsenalin kanssa ja matkustaa lääkärintarkastukseen. Hän ei ole ilmaissut halua jatkaa sopimustaan Southamptonin kanssa, joten Saints on valmis päästämään hänet tässä kuussa muualle saadakseen edes jonkinlaisen korvauksen.

Hän pystyy pelaamaan puolustuksen molemmilla laidoilla, mikä tekee hänestä entistä houkuttelevamman vaihtoehdon Arsenalin päävalmentajalle Mikel Artetalle, joka halua vahvistaa takalinjaansa ennen siirtoikkunan sulkeutumista.

Eilen Arsenal kiinnitti lainasopimuksella jo Pablo Marín brasilialaisesta Flamengosta.

Cedric siirtyi Southamptoniin kesällä 2015 kasvattajaseurastaan, portugalilaisesta Sporting Lissabonista. Viime kauden jälkimmäisen puoliskon hän vietti lainalla italialaisessa Internazionalessa. Kaikkiaan Cedric on pelannut Southamptonissa 138 ottelua, joissa hän on tehnyt yhteensä kolme maalia ja syöttänyt 11. Portugalin A-maajoukkueessa hän on esiintynyt 33 kertaa.