Arsenalin entinen kapteeni ja keskikenttäpelaaja Cesc Fàbregas on yhä suosittu hahmo Tykkimiesten kannattajien keskuudessa, vaikka hän on edustanut Emiratesilta lähdettyään myös paikalliskilpailija Chelseaa.

Nykyään AS Monacoa edustava Fàbregas, 32, pelasi Arsenalissa kahdeksan vuotta ja tahkosi seuran väreissä 306 ottelua ennen kuin palasi entiseen seuraansa Barcelonaan, josta hänen tiensä kulki Chelsean kautta Ranskaan.

Fàbregas kertoi Arsecastin haastattelussa, että hän tunsi viimeisinä vuosinaan Arsenalissa valtavia paineita joukkueen menestymisestä ja koki, että seura tai kaikki sen pelaajat pelaajat eivät olleet yhtä intohimoisia tai lahjakkaita kuin hän itse.

– Minä olin kapteenimme ja tunsin aina valtavasti paineita. Minun oli johdettava tämä joukkue johonkin mestaruuteen. Annoin kaikkeni. Toisinaan saatoin mennä tappion jälkeen kotiin ja rupesin itkemään.

– Minä kärsin. Vietin useita unettomia öitä kärsien. Saatoimme istua bussissa hävityn pelin jälkeen, minä olin murtunut, mutta sitten kuulin, kun osa pelaajista naureskeli ja mietti, mihin he lähtevät illalla ulos.

– Sitä jatkui muutaman vuoden ajan. Pelasimme kaunista jalkapalloa ja nautin siitä puolesta, mutta asetin itselleni johtajana paineita ja yhdessä vaiheessa tunsin oloni tavallaan yksinäiseksi. Erityisesti viimeisen kahden tai kolmen vuoden aikana.

Cesc Fàbregas pelasi Arsenalin ja Chelsean riveissä yhteensä 350 ottelua Valioliigassa. Kuva: Getty Images

– Minusta tuntui, että Robin [van Persie] ja Samir [Nasri] olivat ainoat pelaajat, jotka olivat minun tasollani mentaalisesti ja teknisesti. Tämä ei ole ylimielisesti sanottu, siltä minusta tuntui silloin.

Fàbregas myönsi myös, että häntä pänni, kun seura ei saanut toteutettua joitain suunnittelemiaan isoja siirtoja.

– Päässäni pyöri paljon asioita. Minun on myönnettävä, että minulla oli hieman tyhjä olo. Olin loppu henkisesti ja fyysisesti. Tiesin syvällä sisimmässäni, että annoin kaikkeni ja tiesin, että seura olisi voinut tehdä joitain hankintoja, jotka eivät lopulta toteutuneet.

– Tiettyjen pelaajien tietynlainen käytös tai vastaava sai minut ajattelemaan, että haluaisin kokeilla jotain muuta. En olisi lähtenyt Arsenalista silloin, jos en olisi miettinyt näitä asioita.