Keskiviikkoillan Mestarien liiga -kierros potkaistiin käyntiin jo kello 19:55 Chelsean ja Ajaxin välisellä ottelulla. Intensiivinen ja tapahtumarikas kamppailu Amsterdamissa päättyi Chelsean 1-0-voittoon.

Ajax luuli avanneensa maalihanat jo ensimmäisellä puoliajalla, mutta VAR-tarkastus pelasti Chelsean takaiskulta. Toisella jaksolla Michy Batshuayilla oli huikea tilaisuus viedä Chelsea johtoon, mutta hänen laukauksensa avopaikasta suuntautui reilusti yli maalin.

Belgialaiskärki kuitenkin korvasi virheensä neljä minuuttia ennen täyttä aikaa, vieden Chelsean johtoon Christian Pulisicin syötöstä. Maali jäi kamppailun ainoaksi, palkiten Chelsean täydellä pistepotilla.

Chelsea on tuloksen myötä lohko H:n toisella sijalla, tasapisteissä Ajaxin kanssa. Valencia ja Lille kohtaavat kuitenkin vielä myöhemmin tänään Ranskassa.

Chelsea FC

@ChelseaFC
The teams are in! Here's how we line up against Ajax! 💪

#AJACHE

Ajax aloitti ottelun vahvemmin, pistäen Chelsean paineen alle heti alkuminuuteista lähtien. Marcos Alonso syyllistyi käsivirheeseen rangaistusalueen sisällä jo kolmen minuutin kohdalla Donny van de Beekin laukauksesta, mutta paitsiolippu pelasti vieraat takaiskulta.

Mateo Kovacic ja Fikayo Tomori aiheuttivat harmaita hiuksia Frank Lampardille huonoilla syötöillä joukkueen omalla kenttäpuoliskolla. Chelsea kuitenkin selvitti Ajaxin luomat maalipaikat kerta toisensa jälkeen.

Chelsean ensimmäinen laukaus nähtiin puolestaan 14 minuutin pelin jälkeen. Callum Hudson-Odoilta pallon saanut Mason Mount pääsi laukomaan alueen sisältä kohti maalia. André Onana torjui englantilaispelaajan laukauksen kuitenkin kulmapotkuksi, mikä ei tuottanut tulosta.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Hudson-Odoille avautui huippupaikka Tammy Abrahamin pudotuksesta, mutta hyökkääjälupauksen volley suuntautui hieman ohitse maalin. Hudson-Odoi

35 minuutin pelin kohdalla Ajax ehti jo hetken juhlia ottelun avausmaalia, joka kuitenkin hylättiin VAR-tarkastuksen jälkeen. Quincy Promes tuikkasi Hakim Ziyechin keskityksen takatolpalta maaliin, mutta hollantilaishyökkääjä oli hieman Kurt Zoumaa edellä hidastusten perusteella.

Neljä minuuttia myöhemmin Promes pääsi uuteen maalintekopaikkaan, mutta Chelsea-kippari César Azpilicueta pelasti joukkueensa tyylikkäällä liukutaklauksella. Espanjalaispuolustaja ei kuitenkaan vakuuttanut kentän toisessa päässä, kun hän hetkeä myöhemmin laukoi pallon taivaan tuuliin lupaavan vastahyökkäyksen päätteeksi.

Ensimmäinen puoliaika oli varsin tapahtumarikas ja vauhdikas, mutta maaleja ei avausjakson aikana nähty.

Toisella puoliajalla tempo pysyi yhtä korkealla kuin ensimmäiselläkin, mutta huippupaikoille ei saman tien päästy. 59 minuutin kohdalla Ajax kävi kuitenkin kahdesti lähellä.

Lisandro Martinez puski ensin kulmapotkusta tolppaan, jonka jälkeen entinen Manchester United -puolustaja Daley Blind pisti Kepa Arrizabalagan koville tulisella kaukolaukauksella. Chelsea kuitenkin sinnitteli ja piti lukemat nollissa.

Lampard pyrki elävoittämään Chelsean hyökkäyspeliä kahdella vaihdolla. Viime viikonloppuna Newcastlea vastaan vakuuttanut Christian Pulisic astui kehiin Willianin tehdessä tietä. Michy Batshuayi korvasi puolestaan Tammy Abrahamin piikissä.

Batshuayi pääsi yrittämään avopaikasta 72 peliminuutin kohdalla, kun Pulisicin kaukolaukaus kimposi Ajax-puolustuksen ylitse belgialaishyökkääjän eteen. Batshuayi kuitenkin kiirehti pomppivan pallon kanssa, ja suuntasi laukauksensa reilusti yli maalin.

Pulisic pääsi 80 minuutin kohdalla uusiksi laukaisupaikalle, mutta tällä kertaa hänen yrityksensä meni hieman ohitse Onanan vartioiman maalin.

86 minuutin kohdalla maaliverkot viimein soivat, kun Batshuayi korvasi aiemman erheensä huikealla viimeistelyllä Pulisicin syötöstä. Amerikkalaislaituri peippasi puolustajan sivuun rangaistusalueen reunalla, jonka jälkeen hän löysi entisen Dortmund-joukkuetoverinsa maalilta matalalla keskityksellä. Batshuayi suuntasi laukauksensa jälleen kerran korkealle, mutta tällä kertaa se kimposi yläriman kautta sisään.

Maali jäi ottelun ainoaksi, ja Chelsea otti kamppailusta arvokkaan voiton.