Vajaamiehinen Arsenal nousi kahdesti tasoihin Chelseaa vastaan – David Luiz ja N’Golo Kanté sortuivat kallisarvoisiin virheisiin

© Kuva: Getty Images

Chelsean ja Arsenalin välinen derbykamppailu päättyi tiistai-iltana 2-2-tasapeliin Stamford Bridgellä.

Chelsea johti ottelua 1-0-lukemin avausjakson jälkeen. Yhden miehen vajaalla pelannut Arsenal nousi kuitenkin kahdesti tasoihin, voittaen itsellensä pisteen jännittävästä paikallisottelusta.

Ottelun ensimmäisen vartin aikana Chelsea hallitsi palloa vahvemmin ja pääsi kiinni muutamaan hyvään maalintekopaikkaan.

Shkodran Mustafi blokkasi Mateo Kovacicin vaarallisen laukausen pilkun tuntumassa, satuttaen samalla sukukalleutensa. Andreas Christensen puski pallon kymmenen minuutin kohdalla vain hieman ohitse maalin Emersonin antamasta kulmapotkusta, jonka jälkeen Bernd Leno liimasi Tammy Abrahamin puskuyrityksen. Callum Hudson-Odoi oli puolestaan lähellä yllättää Lenon vasemmalta laidalta, kun hänen kierteinen yrityksensä pomppi yläriman kautta ylitse maalin.

25 minuutin kohdalla ottelu sai merkittävän käänteen, kun Arsenalin keskuspuolustaja David Luiz lensi suoralla punaisella kortilla pihalle, aiheuttaen samalla rangaistuspotkun.

Mustafin pudotus Lenoa kohden jäi lyhyeksi, ja Abraham pääsi vapaasti läpiajoon. Englantilaishyökkääjä ohitti Arsenalin maalivahdin näppärällä vartaloharhautuksella, jonka jälkeen Luizin oli kaadettava hänet tyhjän maalin häämöttäessä.

Luiz näki punaista, ja Jorginho astui pallon taakse. Leno aavisti oikeaan suuntaan, mutta italialaispelaajan tarkka laukaus oikeaan alakulmaan vei Chelsean 1-0-johtoon.

Chelsea jatkoi luonnollisesti ottelutapahtumien hallintaa Arsenalin kyntäessä yhden miehen vajaalla. Pirteällä pelipäällä oleva Hudson-Odoi laukoi kovan laukauksen ulkosyrjällään kohti maalia, mutta Leno venyi maalillaan hyvään torjuntaan. Seuraavaksi oli Antonio Rüdigerin vuoro yrittää onneaan kulmapotkusta, mutta hänen puskunsa suuntautui hieman ylitse maalin.

Ensimmäisen puoliajan lopulla Arsenal sai pitää yllättävänkin paljon palloa, mutta varsinaiset maalintekopaikat jäivät uupumaan. Avausjakso tuli päätökseen Chelsean hallitessa laukauksia peräti 9-0-lukemin.

Toinen jakso eteni hitaasti Chelsean hallinnassa, mutta kotijoukkueen pelin tempo oli hidastunut huolestuttavan alhaiselle tasolle. Reilun tunnin pelin kohdalla Chelsean lepsuilu kostautui, kun Arsenal nousi yllättäen tasoihin.

Mustafi onnistui purkamaan Willianin kulmapotkun tiehensä, ja Gabriel Martinelli pääsi kiinni irtopalloon. Nopeajalkainen brassilaituri juoksi suorinta tietä kohti Chelsean maalia, sillä hänellä oli edessään vain yksi pelaaja. Keskiviivan tuntumassa odotellut N’Golo Kanté kuitenkin liukastui epäonnisesti pois Arsenal-hyökkääjän tieltä, päästäen hänet vapaasti läpiajoon. Kepa Arrizabalaga oli maalillaan voimaton, kun Martinelli sijoitti pallon kylmän viileästi alakulmaan. 1-1.

18-vuotias Martinelli on tehnyt tällä kaudella jo 10 maalia kolmen maalisyötön lisäksi, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan.

Chelsean peli parani hiljattain, kun ottelua oli enää vartti jäljellä. Willian tykitti pallon ensiksi suoraan päin Lenoa, jonka jälkeen saksalaisvahti torjui väkevän puskun sekä Abrahamilta että Ross Barkleylta.

Kun kellossa oli enää kuusi minuuttia jäljellä, Chelsea palasi johtoon. Hudson-Odoi keskitti pallon nopeasti annetun kulmapotkun jälkeen kohti etutolppaa, mistä Chelsea-kapteeni Cesar Azpilicueta siirsi pelivälineen kliinisesti sisään.

Tammy Abraham loukkasi kuitenkin nilkkansa hankittuaan kulmapotkun edellisestä tilanteesta, mikä tiesi hankaloittavan Chelsean peliä viimeisten minuuttien aikana. Lopulta Arsenal onnistui kampeamaan tiensä tasoihin vielä kerran.

Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää kaksi minuuttia, Hector Bellerín harhautti Chelsean puolustajat sivuun rangaistusalueen kulmalla, ja laukoi kierteisen yrityksen vasemmalla jalallaan kohti vasenta alakulmaa. Kepa reagoi laukaukseen liian myöhään, eikä saanut käsiään tielle, ja Arsenal oli noussut taas kerran tasoihin.

Chelsean pää ei kestänyt Arsenalin sisukasta taistelua pelin toisella puoliajalla, ja kamppailu päättyi täten 2-2-tasapeliin.


500% talletusbonus – 10€ talletuksella 60€ pelirahaa!

  1. Avaa pelitili Nordicbetille alapuolen napista.
  2. Talleta vähintään 10 euroa.
  3. Saat pelitillesi heti 60€ pelirahaa vedonlyöntiin (maksimibonus 50€)