Brittimedia The Times uutisoi, että Paris Saint-Germain on valmis tekemään ensimmäisen tarjouksensa Manchester Unitedin maalivahti David de Geasta.

Ranskalaisjoukkueen ykköstorjujan roolissa vuorotteli viime kaudella Gianluigi Buffon ja Alphonse Areola. Nyt seurajohto on kuitenkin päättänyt hankkia yhden selkeän ykkösmaalivahdin, jonka tulee olla maailmanluokkaa.

PSG on myös juuri vahvistanut, että Buffon ei tule jaktamaan joukkueen paidassa enää ensi kaudella.

De Gean sopimusta Old Traffordilla on jäljellä vielä ensi kauden ajan. Jatkosopimuksesta on neuvoteltu jo vajaat kaksi vuotta, mutta osapuolet eivät ole lähelläkään yhteisymmärrystä. Espanjalaistorjujan edustajat vaativat de Gealle Alexis Sánchezin palkkaa vastaavan 350 000 punnan viikkotulot, mutta seura ei ole suostumassa tähän.

Jos de Gea jatkaa Manchesterissa ensi kaudellakin ja uutta sopimista ei synny, hän saa aloittaa muiden joukkueiden kanssa vapaat neuvottelut tammikuusta 2020 alkaen.