Arsenalin takalinjoilla mietittävää: David Luizin sopimus umpeutuu – joko on William Saliban aika?
Kuva: Getty Images
David Luiz on edustanut Arsenalia syksystä 2019, ja jakanut mielipiteitä. Yksi asia on kuitenkin varma: 34-vuotias on tuonut joukkueen takalinjoille sieltä pitkään muuten puuttunutta todellista kokemusta.
Ruletti Gunnersin keskuspuolustuksessa on ollut melkoinen oikeastaan jatkuvasti sen jälkeen, kun Per Mertesacker ja Laurent Koscielny poistuivat seurasta pelaajina.
Toppareitten määrässä ei ole ongelmaa, eikä välttämättä myöskään heidän potentiaalissaan. Tontti on kuitenkin korostetusti se, jolla kokemus ajaa nuoruuden innon ohi voimalla. Luiz on siksi ollut Arsenalille todella tärkeä pelaaja. Hänen sopimustaan jatkettiin viimeksi viime kesänä, mutta nyt se on jälleen umpeutumassa. Kaiken lisäksi brasilialainen loukkaantui Newcastle-ottelussa jälleen, palattuaan juuri kentälle polvileikkauksensa jäljiltä. Mikel Arteta toivoo saavansa pelaajan käyttöönsä vielä ennen kauden päättymistä, mutta takeita siitä ei ole – nyt kyseessä on takareisivaiva.
CBS:n mukaan toistaiseksi nimeämätön MLS-seura on kiinnostunut Luizin palveluksista, samoin kuin Serie A:n Lazio – mikäli tämä siis ei tee uutta jatkosopimusta Arsenalin kanssa.
Arsenalilla on Luizin lisäksi tällä hetkellä riveissään toppareita neljä; Gabriel, Pablo Mari, Rob Holding, sekä Calum Chambers, jota tosin on peluutettu pitkälti oikean pakin tontilla. Lainapelaajat Konstantinos Mavropanos, sekä ennen kaikkea William Saliba ovat Artetan käytettävissä ensi kaudella. Saliba on pelannut säännöllisesti, hyvin arvosanoin tämän kauden lainapestillään OGC Nicessä. Luiziin verrattavaa kokemusta hänelläkään, kaikista ylistävistä arvioista huolimatta ei juuri 20 vuotta täyttäneenä toki ole.
LUE MYÖS:
- Roy Keane latasi suorat sanat Manchester Citystä: ”He ansaitsevat…”
- Alexander Isak loukkaantumisen takia sivuun – tämä on tilanne
- Anthony Gordon pani Espanja-tappion käytännössä yhden pelaajan piikkin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- GdS: Roberto Mancini nosti Man Cityssä kahta palkkaa yhtä aikaa
- Man Cityn puolustajat hölmöilivät – Englanti taipui Espanjalle
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia

- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- Bruno Fernandes kakkosena huimalla listalla
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia