Times: David Moyesin toinenkin koronavirustesti osoittautui positiiviseksi – palaa kentän laidalle aikaisintaan lokakuussa

West Hamin manageri David Moyes ei tule osallistumaan joukkueensa seuraavaan kahteen otteluun palautettuaan torstaina jo toisen positiivisen koronavirustestin tällä viikolla, The Times uutisoi.
West Ham kohtaa sunnuntaina Wolverhamptonin Valioliigassa ja Evertonin Englannin liigacupin neljännellä kierroksella ensi viikon keskiviikkona.
Moyes, keskuspuolustaja Issa Diop ja keskikenttäpelaaja Josh Cullen palauttivat kaikki positiivisen koronavirustestin tiistaina – juuri ennen West Hamin liigacupottelua Hull Cityä vastaan Lontoon Olympiastadionilla.
The Timesin mukaan West Ham toivoi saavansa Moyesin negatiivisella testituloksella takaisin kentän laidalle sunnuntain valioliigaotteluun Wolverhamptonia vastaan. Positiivinen testitulos tarkoittaa kuitenkin sitä, että apuvalmentaja Alan Irvine toimii lontoolaisten käskyttäjänä jälleen kerran.
Moyes saa palata West Hamin peräsimeen aikaisintaan 4. lokakuuta, kun joukkue kohtaa Leicesterin Valioliigan neljännellä ottelukierroksella, kertoo The Times. West Ham on hävinnyt kauden ensimmäisestä kahdesta sarjapelistään kummankin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen