West Ham vierailee Manchester Unitedin Old Traffordilla lauantain Valioliigaottelussa. Ironsin käskijä David Moyesilla on siis edessään taas yksi paluu vanhalle työpaikalle. Hurjat määrät kuraa niskaansa ajasta punaisten luotsina saanut skotti puhuu jaksosta ottelua ennakoidessaan varsin avoimesti.

– Manchester United on loistava seura, ja se oli minulle mahtava työpaikka. Olen pettynyt itseeni, koska en saanut siellä tehtyä riittävän hyvää työtä. Kuitenkin kokonaisuudessa, kuten kaikki ovat viime vuosina nähneet, se on kova paikka.

Tällä hetkellä Ralf Rangnickin ohjauksessa kulkevat United lähtee lauantain peliin valioliigataulukon seitsemänneltä sijalta, West Hamin ollessa neljäntenä. Seurojen resursseissa saattaa olla eroja, mutta kummankin realistinen tavoite on varmasti tätä nykyä yltäminen Mestarien liigaan oikeuttaville sijoille.

– Emme välttämättä näe itseämme vielä kuuluvaksi kärkinelikkoon, mutta haluamme haastaa paikasta siellä, Moyes sanoo West Hamin puolesta.

Lähde: BBC