Solskjær kehui Man Unitedin maalivahtia jättimokasta huolimatta: ”Hän selvisi siitä loistavasti”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær kiitteli torstaina Dean Hendersonin lannistumattomuutta englantilaistorjujan mokattua alkuminuuteilla pahasti entistä seuraansa Sheffield Unitedia vastaan.
Henderson, 23, pelasi kaksi menestyksekästä kautta Sheffield Unitedissa ja palasi viime kesänä Manchesteriin kilpailemaan peliajasta David de Gean kanssa. Hänen on ollut pitkälti tyytyminen minuutteihin cup-kilpailuissa, mutta torstaina hän pääsi toista kertaa tällä kaudella avaukseen Valioliigassa, kun Solskjærin miehistö vieraili Bramall Lanella.
Peli alkoi kuitenkin Hendersonin kannalta karmaisevalla tavalla, kun Sheffield United siirtyi johtoon hänen mokastaan. Oliver Burke prässäsi Hendersonilta pallon pois ja petasi paikan David McGoldrickille, jolla oli helppo työ viedä kotijoukkue johtoon.
Hendersonin onneksi Manchester United kiri vielä avausjaksolla johtoon Anthony Martialin ja Marcus Rashfordin maaleilla, eikä päästänyt siitä enää irti. Rashford osui vielä toisen puolikkaan alussa kertaalleen ennen kuin McGoldrick kavensi pelin loppuhetkillä. Henderson pääsi itsekin loistamaan loppuvihellyksen alla, kun hän teki tärkeän torjunnan lisäajalla varmistaakseen 3-2-voiton (lue otteluraportti).

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn